lauantai 3. joulukuuta 2011

Kiireisestä marraskuusta, rauhallisempaan joulukuuhun

Onko jo tonttuja näkynyt? Nyt kannattaa jokaisen karvakuonon olla erityisen kiltti. Ainakin Oliver on kiltti ollut. Äitini soitti mulle tuossa yksi ilta: "Sulle ei osteta mitään, oot saanu tänävuonna ihan tarpeeksi. Mutta Oliverille mä laitan paketin!"



Mitään ihmeellistä tässä ei oo joutanut tekemään. Koulu vie suurimman osan aikaa.. Ja plus nyt se, että meidän pikku perhe omistaa ihan ikioman ekan kämpän! Muuttamaan päästään puolen vuoden sisällä, en malttaisi enään odottaa! Oliverille tämä onkin iso juttu, se kun ei ole vielä kertaakaan muuttanut. Mutta eiköhän se mene hyvin, Oliver on kumminkin niin hyvä sopeutumaan.

Panki-koulu väliä tässä siis ollaan ravattu ja siksi viikonloppu menot ovatkin vain rajouttuneet tokotreeneihin. Paljon ollaan siellä opittu. Oliver on saanut muutaman liikkeen melkein varmoiksi ja minä olen oppinut uutta niin koirastani kuin lajistakin. Nyt vain odotellaan möllejä, joissa nyt eka voisi käydä ennen virallisia kisoja.

Kokkolassa ei olla vielä saatu ensilumea, sitä siis vielä odotellessa. Tahtoisin jo kuvailemaan talvikuvia.. Oliver on onneksi tajunnut alkaa kasvattaa VIHDOIN talviturkkiaan. Toinen on ollut ihan nakuna viimeiset kaksi kuukautta. Eipä muuta tälläkertaa, höpöttelemisiin!

Nana ja Oliver

5 kommenttia:

  1. VOI EIII!! Ihania kuvia! <3

    Kuusen alla kauhee vuori paketteja, ja sitte ku niitä aletaan jakaa niin: Oliverille, tässä toinen Olille. Oliverille, Oliver, Hyvää joulua Oliver, Oliver
    :'D

    VastaaPoista
  2. Onnea omasta asunnosta! :) Me ollaan nyt asuttu pari viikkoa ensimmäisessä omassa asunnossamme ja pakko todeta, että tuntuu ihanalta. Kamalinta noissa asuntokaupoissa oli vaan odottaa yli 2kk ennen kuin pääsi muuttamaan! Miten edes maltatte odottaa puoli vuotta?

    Meillon tulevana vuonna on edessä oman sheltin hankinta, jota onkin jo odotettu pitkään. Emme vaan ole aiemmin voineet ottaa pentua, sillä vuokranantajamme eivät ole pitäneet ajatuksesta, että pienet kynnet naarmuttaisivat heidän lattioitaan.. No, koirakuumetta potiessa on hyvä lukea tätä juuri löytämääni blogia. :)

    VastaaPoista
  3. Voi en kyllä tiiä kauanko tässä jaksaa enää odotella. Toivon niin kovasti, että se nykyinen vuokralainen äkkiä pääsisi muutamaan sieltä meidän kämpästä pois ja me päästäisiin tilalle! :D

    Ihanaan rotuun olette kyllä päätyneet, sen voin luvata n__n Ja jos tulee vain jotain mieleen, johon saattaisin osasta vastata, niin kysy pois vaan :)

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että pääsisitte jo aiemmin muuttamaan! :)

    Vanhemmilla on pian 10v trikkisheltti, joka on täysin vienyt mun sydämen. Sheltti on aivan ihana rotu vaikkakin tuntuvat olemaan aika kovia haukkumaan. Onko teillä ollut ongelmia haukkumisen suhteen ja miten ootte mahdollisesti saaneet opetettua Oliveria pois siitä?

    VastaaPoista
  5. Oliver ei kyllä ääntään turhaan tuhlaile :'D Se ei räksytä ollenkaan ja jos se haukkuu niin muutaman wuffin kun ovikello soi tai se kokee jonkun uhaksi.

    Ihan pienestä pitäen kiellettiin sitä jos se vähänkään haukahti, mutta voi kyllä olla ettei se vaan koskaan onneksi oppinu räksyttämään. Oon siitä kyllä super iloinen!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)