lauantai 1. joulukuuta 2012

Oliver lainassa + muuta mukavaa

Tänään lähdimme Kannukseen mätsäreihin. Olin luvannut Oliverin Minnamarialle junnulainaan. Tämä olisikin nyt ihka ensimmäinen kerta kun joku muu kuin minä sitä esitän, joten kyllä siinä vähän meinasi vähän jännittää :D

(c) Minnamaria Jämsä 
Olimme liiankin hyvissä ajoin paikalla ja jouduimme hetken odottelemaan autossa pientä lumisadetta ihastellen. Kävimme vielä pienen lenkin ja suuntasimme halliin. Minnamaria olikin jo tullut paikalle ja tuli oitis tervehtimään Oliveria. Oliver oli heti myyty ja Minnamaria sai junnukoiran.

Oli esiintyi todella hyvin Minnamarian kanssa, ottaen vielä huomioon ettei harjoitteluaikaa ollut paljon. Itse sain kameran käteeni ja pääsin kuvaamaan junnukehään. Ja voi kuinka mua jännitti katsoa Oliveria kehässä jonkun muun kanssa, mutta kyllä sai taas olla ylpeä tuosta pikkumiehestä!  Niin hienosti se osasia esiintyä! Minnamaria ja Oliver sijoittuivat JH1 !





Heti junnukehän jälkeen oli meidän vuoro aloittaa pienten aikuisten kehä. Olin ehkä vielä vähän jännityksissä junnukehästä, mutta onneksi Oliver hoiti hienosti parikehän ja saatiin punainen nauha. Punaisten nauhakehässä sijotuimme lopulta PUN3!

(c) Minnamaria Jämsä
Todella mukava ja erillainen mätsäripäivä kyllä oli. Ja nyt on Olin junnukoira-urakin tullut korkattua! Tämä olikin sitten tämän vuoden viimeinen mätsäri. Nokka kohti mätsärivuotta 2013! Suuri kiitos Minnamarialle kuvista, blogikilpailun voitosta ja mukavasta mätsäripäivästä! n__n


--------------------

Sitten vielä hän-josta-en-ole-ehtinyt-mainita. Meidän perheen väkiluku tosiaan kasvoi viikko sitten yhdellä talvikkopojalla. Jyväskylästä, Regalis hamsulasta meidän päiviä saapui ilahduttamaan Regalis Dasher "Nuutti". Nuutti on väriltää helmiäisnormaali ja luonnetta hänestä löytyy vaikka muille jakaa. Saas nähdä millainen hurmuri herra hänestä vielä kuoriutuu. 




6 kommenttia:

  1. Ohoo, teillä menny hyvin niinkun aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollu kyllä kuiva syksy tän mätsärimenestyksen kanssa, mut näin oli hyvä lopettaa vuosi :)

      Poista
  2. Hienoa taas, onnea! Miksiköhän tämä ei päivitä mun lukuluetteloon näitä uusia ollenkaan? Eipä oo eka kerta. Harmi, että meillä jäi mätsärit väliin, kun nää on sairaslomalla molemmat. Tahiti sai eilen toisen talbletin, Nala on syönyt jo oman kuurinsa, muttei oo vielä parannusta näkyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollu sama homma muutaman blogin kanssa.. Varmasti joku ihmeen häikkä tässä. Auttaisko jos poistaisit blogin seuraamisen ja laittaisit uudelleen?

      Voi kurja :/ Toivottavasti nyt alkais lääkkeet puremaan pian ja saisit koirat kuntoon!

      Poista
  3. Hieno juttu ;)!! Oliver on vaan niin ihana ♡

    VastaaPoista
  4. Ootte varmasti saanu tän haasteen jo mutta mainittiin teidät kuitenkin: http://sylirotta.blogspot.fi/2012/12/haasteellista.html

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)