tiistai 16. huhtikuuta 2013

Miksi kirjoitan blogia?

Olen useaan otteeseen saanut kysymyksiä siitä, kuinka oikein jaksan blogata Oliverin tekemisistä ja mistä saan ideoita siihen. Niinpä päätin nyt kertoa minkä takia kirjoitan blogia meidän elämästämme ja millaisia blogeja itse luen.
Bloggauksen aloitin maaliskuussa 2010, jolloin perustin ensimmäisen blogini. Blogi oli eräänlainen lifestyle-blogi, jossa nähtiin muunmuassa kuvaamiani valokuvia ja ajatuksiani. Pian kumminkin huomasin, ettei minulla ollut niin paljon ajatuksia, että olisin saanut kunnolla kyseistä blogia kirjoitettua. Siispä tämän blogin taival loppui onneksi lyhyeen, uskokaa tai älkää.


Oliverin kuulumisia aloin ensin kirjoittamaan Oliverin omille tekemilleni kotisivuille. Oliver oli noin 4kk ikäinen kun aloin jakamaan meidän elämän menoa netissä. Kotisivujen käyttö oli kumminkin todella hankalaa ja aikaa vievää. Bloggerin ihanaan maailmaan tutustuin ja oitis siirryin heti vuoden 2011 alussa. Ensimmäinen kirjoitus blogiin nimeltä "MR. TWIST Olivet Twist" näki päivänvalon 6.1.2011. Silloin tein lupauksen, että ahkera bloggaaminen alkaa tästä!






Bloggaaminen merkitsee itselleni montaa asiaa. Sen avulla olen tutustunut todella moneen uuteen ihanaan ihmiseen ja heidän lemmikkeihinsä, olen oppinut paljon uutta koirista, olen kehittynyt kirjoittamisessa, olen saanut purkaa hankaliakin asioita ja olla varoittavana esimerkkinä muille. Ennen kaikkea olen oppinut paljon itsestäni koiraharrastajana ja Oliverista upeimpana harrastuskoirana ikinä.



Kirjoittamiseen saan motivaatiota Oliverista ja harrastuksistamme, mutta ennen kaikkea suurin motivaatio kirjoittamiseen syntyy lukijoistamme. On mukava tietää, että joku saa jotain irti meidän arjesta, sen iloista ja suruista. Itse luen monenlaisia blogeja, suurimmaksi osaksi koirablogeja ja niiden kautta shelttiblogeja. Tykkään lukea kuinka muut treenaavat ja viettävät arkeaan. Pidän tärkeänä, että kirjoittaja on rehellinen tekstilleen. Elämä ei ole täynnä pelkkiä ruusuja, vaan risutkin kuuluvat siihen, eikä aurinko aina paista risukasaan. Sen takia haluan myös itsekin kirjoittaa niistä arjen, ei-niin-kivoista-jutuista kaiken kivan keskellä. Toivon, että niiden lukemisesta voi olla jollekin muulle hyötyä, ja ehkä samat murheet ja virheet pystytään näin välttämään.

Blogin kirjoittamista en meinaa lopettaa, vaikka joskus pää lyökin todella tyhjää aiheiden osalta. Päivitystauko saattaa joskus olla pidempi, mutta lupaamme aina palata näppikselle! Blogin kirjoittamisesta on eräällä hassulla tavalla tullut elämäntapa. Tiedät sen olevan osa elämääsi kun esimerkiksi autolla ajaessasi kirjoitat jo mieleesi seuraavaa postausta. Sieltä auton ratin takaa tämäkin aihe sai alkunsa.

Minkä takia sinä kirjoitat blogia? 


15 kommenttia:

  1. Samoista syistä aika pitkälti. Rakastan kirjoittamista ja valokuvaamista, bloggailu on oiva tapa yhdistää ne.

    Välillä tuntuu hölmöltä kirjoittaa meidän "tylsästä" arjesta, mutta silti on niin palava into bloggailla, että ei pysty lopettamaan (vaikka välillä olisi tehnyt mieli).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ainakin tykkään lukea niistä muiden arkisista asioista :) onhan se mukava lukea kun joku on jossain kisoissa ollut, mutta jos jokainen teksti kertoo "olimme kisoissa siellä ja eilen siellä ja tänään täällä", niin onhan se loppupeleissä aika tylsää luettavaa pitkällä tähtäimellä. :/

      Poista
  2. Ihana kirjoitus, tosi paljon heräsi ajatuksia tämän myötä! Jossain vaiheessa voisi itsekin tälläisen postauksen väsätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla! Juuri tämän takia on mukava kirjoitella! ^_^

      Poista
  3. kiteytit hyvin bloggauksen perusidean. Meillä kirjoitetaan intohimosta, ja halusta tietää ja valaista muita. Me tavallaan arkistoidaan pienetkin asiat, joihin voi palata myöhemmin muistelemaan. Bloggaus on elämäntapa, ei vain kirjoittaminen, vaan myös niiden lukeminen.

    Kaikki joiden lukijana olen, niin oikeasti luen jokaisen postauksen. Oliveria lukiessa jostain syystä soittelen aina samaa biisiä, joka löytyy tämän linkin takaa: http://www.youtube.com/watch?v=NOSQoOLnzZ0

    Kirjoittamisen iloa teille! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi toimii tosiaan pienenä muistiarkistona, josta löytää helposti jo eletyt hetket :)

      Ihii, ihana tuo biisi :'D pitääkin soittaa se Oliverille ja katsoa mitä mieltä hän siitä on!

      Kirjoittamisen iloa teillekin! Jäämme innolla odottelemaan postauksia teidän blogiin :)

      Poista
  4. Samaa aihetta itsekin miettii välillä :) Miten kaiken kiireen keskellä kerkiää blogia päivittämään. Kai se vain on niin koukuttavaa ja kun tietää kuinka moni sitä lukee..En tiedä :)

    Kuten kirjoitit on tärkeätä, että kirjoittaja on rehellinen teksteilleen. Ei elämä voi aina olla pelkkää ruusuilla tanssimista :) Olisi ihana ehtiä lukemaan muidenkin blogeja paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin on sama, että mielenkiintoisia blogeja alkaa olemaan niin paljon jo, ettei aika kaikkiin postausten lukemiseen riitä :/ Sitten pitää vain raa'asti valita otsikon perusteella.

      Poista
  5. Kiva postaus! Saanko lainata ideaa ja kirjoittaa samasta aiheesta Netan blogiin? :) Minä kirjoitan koirablogia, koska loppujen lopuksi se on kiva tapa pistää ylös kaikki mahdollinen treeneistä agilitymölleihin. Viime aikoina ei tosin ole kamalasti pelkästä arjesta tullut kirjoitettuakaa. Olen myös samaa mieltä siitä, että teksteilleen pitää olla rehellinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta! Olisi kiva lukea muidenkin ajatuksia bloggaamisesta! :)

      Poista
  6. Samoista syistä mäkin kirjoittelen blogia. Tästä on tullut omallalaillaan itselle harrastus, eikä tästä kyllä enää osaisi luopua.
    Monesti olen itselleni suonut kiitoksen blogin pidosta, kun on tarvinnut tietää joku tärkeä päivä (esim.koska madotettu) ja sen on voinut vain helposti blogista luntata.
    Lisäksi blogista on helppo katsella esim.miten ollaan edistytty koulutuksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin olen juuri tuon viimekertaisen madotuksen ajan blogista luntannut :'D Ei tuommoisia asioita muuten muistaisi tai laittaisi mihinkään ylös :)

      Poista
  7. Itellä blogi on lähinnä treenipäiväkirja, tykkään myös lukea paljo muiden blogeja, jos vain aiheet kolahtaa. Pystyy seuraileen kirjotuksista, että mitä onkaan viimeks tehty ja miten on menny. Pidemmänkin ajan kuluttua on kiva palata kattomaan, miten ollaan edistytty.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)