tiistai 25. kesäkuuta 2013

Iloinen hyppymies ja hämmentävä putki


Maanantaina viikon sairastamisen ja juhannuksen töissäolon jälkeen, pääsimme vihdoin Oliverin kanssa lähtemään vähän tuulettumaan. Tälläkertaa lähdimme Sievin agilitycupin toiseen osakilpailuun. Ilta oli kuuma, todella kuuma. Oliver löysi viileän paikan puun alta ja sieltä käsin odotti kiltisti vuoroaan. On tuo jätkä kyllä aikuistunut ja saanut järkeä päähän! Niin nätisti se nykyään osaa käyttäytyä, ylpeä olen! n__n

Ilmoitin meidän mölliradalle kahdella startilla. Ilmoittautumisen jälkeen huomasin kauhukseni radalla olevan puomin ja A:n, joita Oliver ei ole valehtelematta mennyt vuoteen. Hikikarpaloita alkoi valua otsalla, mutta rauhoituttuani päätin, että nyt mennään ja koitetaan, eiköhän ne esteet sieltä muistu. Piti vain luottaa Oliveriin. 

Pian olikin meidän vuoromme, kun mini ja mediluokat oli yhdistetty. Lähdimme radalla kolmantena. Oliver jäi kiltisti odottamaan ensimmäisen hypyn eteen ja sen tassut jo kuumeisesti odotti lupaa lähteä. Sitten lähdimmekin matkaan. Hypyt menivät hyvin ja seuraavana olikin puomi. Karjaisin käskysanan ja Oliver lähti reippaasti kiipeämään, mutta kyllä sitäkin hieman jännitti. Puomi suoritettiin ja rata jatkui. Kokomusta putki hieman aiheutti hämmennystä, mutta siitäkin huolimatta matka jatkui. A:lle tullessa Oliver löi jarrut pohjaan. Vasta kolmannella yrittämällä se lähti kiipeämään ilman vauhtia A:n päälle. Nähtävästi pojalla on niitä lihaksiakin! Rata loppuikin hyppyihin ja voi sitä riemua mikä Oliverista loisti! Se todella nauttii kun pääsee agiliitämään! Kerrankin myös itse pysyin suunnitellussa ohjauksessani! 


Toiselle startille lähdimme huomattavasti luottavaisemmin mielin. Se menikin upeasti! Puomin Oliver juoksi hurjalla vauhdilla, samoin A:n. Edelleen vain se kokomusta putki aiheutti hämmästystä ja Oliver pysähtyi hetkeksi sen eteen seisomaan. 5vp siis tältä startilta ja sillä otettiin luokkavoitto! Olin jo niin iloinen Oliverin iloisuudesta ja siihen vielä voitto päälle, aivan mahtavaa! Nyt vain odottelemaan seuraavaa osakilpailua ja sitten tekemään taas kivoja ratoja!


5 kommenttia:

  1. onnea!!!:) Kyllä tuo agi olis meijänkin laji, mutta meinaa olla noita mutkia matkalla...:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mekin tykättäis harrastaa jos ois aikaa ja joku kurssi jolle pääsisi.

      Poista
  2. Sun pitää välilläki treenata ;) oliver niin tykkää.

    VastaaPoista
  3. Vautsi, hienosti on teillä mennyt! Onnea :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)