torstai 15. elokuuta 2013

Vaihtareita ja uusia hankintoja

Parisen viikkoa sitten Asta, Keiju ja Seri kävivät pistäytymässä. Jotenkin tuli puhetta aktivoinnista ja kaivoin esiin Nina Ottossonin "Pyramidin", jonka jo monta vuotta sitten saatiin eräästä mätsäristä. Pyramidi oli isompaa kokoa, olisiko nyt ollut M kokoinen, eikä Oliver koskaan oppinut sitä käyttämään sen suuruuden takia. Astan koirathan innostuivat tästä lelusta hurjasti, ja Asta ehdottikin pyramidi vaihtareita, heillä kun oli S koon samanlainen, joka oli aivan liian helppo hänen koirilleen. Näin kätevästi kävi vaihto ja ilokseni sain todistaa Oliverin vihdoin selvittäneen S kokoisen pydamidin arvoituksen! Myös muitakin aktivointileluja olen ollut aikeissa Oliverille ostaa, mutta olisi kiva saada hieman kokemuksia. 

Minkälaiset aktivointilelut ovat olleet teidän mielestänne hyviä? Olisin erittäin kiitollinen jos jakaisitte kokemuksianne! :)




Ja kokemuksista puheenollen, tänään tuli taas kuuliaisesti noudatettua erään treenikaverin vinkkiä imukykyisistä tassupyyhkeistä. Meillä tassupyyhkeenä on toiminut vanha iso pyyhe, joka on kieltämättä ollut hankala ottaa mihinkään mukaan ison kokonsa takia. Lisäksi se ei hurjasti vettä edes ime.
Mustista & Mirristä tuli ostettua Rukkan tassupyyhkeitä ja tietenkin (nuuka kun olen) tartuin heti tarjoukseen: "ota 2, maksa 1". Matkaan tarttuis siis kahden paketti ruskeita tassupyyhkeitä, sekä ihanan vihreä isompi pyyhe. Kauniita ainakin ovat ja nyt odotellaan sadekeliä, jotta toiminta tulee testattua!


Useasti on tullut mietittyä kuinka tärkeitä ne kaikki muut ihanat koiraharrastajat ja -kaverit ovat, joilta saa vinkkejä ja neuvoja eriasioihin. Kun joku kerran tekee sen virheen tai oivalluksen ja jakaa sen muiden kanssa, mikä olisi sen ihanampaa!  Kiitos siis kaikille teille, jotka ovat jollain tavalla meitä joskus neuvoneet tai vinkkejä antaneen! :)

2 kommenttia:

  1. Meillä parhaat aktivointilelut ovat tainneet olla itsetehtyjä. :D Osa kaupan aktivointileluista on liian hankalia, osa taas hiffataan turhan nopeasti ja pelin idea katoaa. Esimerkiksi rutistetun vessapaperihylsyn sisään on helppo tunkea nameja/päivän ruuat. Yleensä avaamisessa menee jonkin aikaa, mutta ei ole kuitenkaan liian vaikea, eli ei turhautumista. Samoin tavallisen muovipullon/tyhjän kananmunakennon sisään on helppo laittaa ruokaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä kanssa Tico-koirani tykkää Petran mainitsemasta vessapaperihylsystä. Myös muut pahvit on hyviä.

    Jos valmis tuotteista pitäisi sanoa, voisin suositella sellaista kuin " BUSTER DOG MAZE" . Ikäänkuin aktivoint"ruokakippo" , eli laakea jossa on sisällä ikäänkuin labyrintti, josta koiran pitää ruoka kielellä/kuonolla työntää ulos sokkelosta. Meillä hitti ja tykätään tosi paljon!

    Ja jos syöttää nappulaa, niin päivittäisen ruoka-annoksenkin saa annettua tohon kätevästi ja koira saa samalla työtä. Ainoa miinus on tyyris hinta- maksoin omastani mustissa ja mirrissä 30 e..

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)