tiistai 11. maaliskuuta 2014

Avoimen rallytreeniä

Lauantaina rally-tokotreeneissä harjoiteltiin todella kivaa avoluokan rataa. Se koostui avoluokan käännöksistä, joissa on paljon pydähtymisiä. Tokosta ja eritoten paikallaan pyörimisistä oli meille apua näiden avokylttien kanssa. Kun ohjaaja ensin vaan oppi lukemaan avokylttejä (niissä kun on niin hurjan paljon enemmän asiaa kuin alokasluokan kylteissä..) oli rataa mukava mennä! 
Oliverkin jotenkin oli ihan erilaisella energialla messissä, kun uusia kylttejä tuli harjoiteltavaksi. Ja mikä parasta, voi sen niin hankalan hihnan sai laittaa hetkeksi sivuun. Se on näin tokosta rally-tokon pariin siirtyneen hankalin ongelma; mihin ja miten pitää hihnaa kädessä... 





Alokasluokan kylttien lukemisessa ei tule enään ongelmia, ne alkaa jo osasta ulkoa. Hankalia kylttejä siellä vielä on, nimittäin peruutuksessa Oliverin on todella hankala pysyä suorassa, vaan aina se pylly hivuttautuu perusasentoa kohdin. Olen nyt harjoitellut sitä ihan imuttamalla ja palkkaamalla oikeasta paikasta. Eteen tulemisessa ei tarvita enään jalka-apua, vain käsi+käsky riittää, jee! Edistytty ollaan.

Kisailmot lähti tosiaan ensimmäisiin virallisiin kisoihin Kalajoelle 1.5.2014. Viikonloppuna olisi ollut möllit Kannuksessa, mutta sinne ei nyt tälläkertaa päästä työvuorojen takia.. Mutta kevättä ja koetta odotellen!

7 kommenttia:

  1. Hui, tsemppiä kisoihin! Ehditte kyllä hyvin vielä treenailemaankin ennen niitä. Tuo rata on kyllä kivannäköinen. Olen miettinyt rallytokon aloittamista, mutta ainakin toistaiseksi olen päätynyt treenailemaan liikkeitä yksin. Radoista saa aina kivasti vinkkiä seuraaviin treenikertoihin, kun ei ole ketään ohjaajaa antamassa ohjeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rally-toko vei ainakin meidät heti mukanaan, mutta se kipinä oikeastaan synty vasta kun tuolla treeneissä alettiin käymään ja pääsi tekemään radanpätkiäkin. Kotona tulee sitten vaan viilattua esim. tuota eteentulemista tai peruuttamista. Mun on jotenkin todella hankala kuvitella rata, jos se ei konkreettisesti siinä ole :'D

      Poista
    2. Nojoo, toi on kyllä ihan totta! En mäkään oikeastaan ole mitään varsinaisia ratoja tehnyt, vaan yksittäisiä liikkeitä, mutta niistä saa silti vähän osvittaa, että millaista se sitten "oikeasti" on :D

      Poista
  2. Millä ohjelmalla oot tehnyt tuon radan? =)

    VastaaPoista
  3. Tuostapa saankin jatkavien ryhmän treeneihin hyvän radan. Et varmaan pistä pahaksesi, vaikka lainaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)