tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pentublogi?

Kesällä 2013 alkoi kypsyä ajatus toisesta koirasta, joten sähköpostia lähti shelttikasvattajalle, jonka tiesin pitävän yhdistelmissä tärkeänä juuri niitä samoja asioita kun minäkin. Lisäksi olin jo pitkään ihastellut erästä kasvattajan nartuista, ja siitä haluaisin mieluusti pennun. Muutamat sähköpostit vaihdettiin ja niin alkoi odotus. Mikään kiire aikataulu ei ollut, vasta vuoden 2014 puolella olisi koulut käyty loppuun ja asetuttu taas Kokkolaan. Oliverkin tiesin nyt olevan tarpeeksi vanha pikkuveljen tuloa ajatellen, se tekisi sille vain hyvää. 

Loppuvuodesta alkoi tapahtua kun isä yhdistelmälle varmistui, enkä voinut olla tyytyväisempi! Isä on harrastunut niin agilityä, tokoa kuin rally-tokoakin. Molemmat vanhemmat olivat myös terveitä, mikä oli minulle se pääasia. 
Vuoden vaihteessa taas elettiin jännittäviä hetkiä ja lopulta 17.2.2014 syntyi viisi pentua. Viime sunnuntaina nokka kohti Tamperetta ja pentuja katsomaan. Perillä meitä odotti mustavalkoinen pikkumies, joka tuli reippaasti häntää heiluttaen tutustumaan, mutta sitten kuitenkin rauhottui ja lopulta nukahti syliini. Hän tuntui ihan meidän pennulta. Nyt ehkä uskaltaa jo vihdoin sanoa, että meille on tulossa näillä näkymin pentu kahden viikon kuluttua  

Cardiwe's Don't Blame Me

8 kommenttia:

  1. hei ihanaa! ja onnea uudesta söpöläisestä jo näin etukäteen :')

    VastaaPoista
  2. ääääääääääääiiiiiiiiiiiiiiioooooooooooo!!!!!!!!!!♥ Aivan ihanaamahtavaaloistavaa ONNEA!! :D

    VastaaPoista
  3. Pääsin viime viikonloppuna lällyttelemään näitä pentuja ja voi miten ihania ne olivatkaan! Mullekin iski hirveä pentukuume, joka onneksi laantui siinä vaiheessa vähän kun pikkutermiitit heräsivät päikkäreiltään ja roikkuivat kuka kukin mun farkkujen lahkeessa ja vyölenkissä, hupparin narussa ja helmassa.. Oli muutenkin kiva pitkästä aikaa päästä moikkaamaan Sirun sisaruksia sekä mammaa ja mummoa, jotka molemmat on ihan mahtavia luonteeltaan. :)
    Onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihanaa!! :-) Paljon onnea pentusesta ja tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)