torstai 17. helmikuuta 2011

Temppu sinne, temppu tänne

Nyt onkin sitten temppu postauksen vuoro! Tämä, myös joidenkin mielestä turha, ajanviete on meille se "voima" millä jatksetaan puurtaa eteenpäin arjen keskellä. Minähän jo pienestä tytöstä asti olen uneksinut, että vielä jokupäivä saisin sen oman koiran, jonka kanssa erilaisia ihania temppuja voisi harjoitella... sitten tuli Oliver.


Shelteistähän sanotaan, että ne ovat oppivaisia koiria, ja se oli myös yksi syy minkä takia shelttiin päädyinkin. Oliver tosiaan on oppivainen ja jo 8 viikkoisena alettiin peruskäskyjä ja pikkutemppuja harjoittelemaan. Sillä ei kauan mene hoksata uusi temppu ja pian se tajuaakin mikä on jutun juju. Isommaksi haasteeksi tässä temppujen opettelussa on tullutkin se, että mistä löytää niin paljon erilaisia namipaloja palkaksi ettei Oliver ehdi kyllästyä.


Temppujen harjoitelussa ollaan käytetty apuna kaverilta "perintönä" saanutta naksutinta. Voi taivas kuinka paniikissa olin kun se naksu kerran meni hukkaan :'D Myös kosketuskepillä ja koirapillillä ollaan joitakin temppuja harjoiteltu. Koirapillillä nyt oikeastaan vaan luoksetulo ollaan tehty. Kosketuskeppi on enemmän ollut käytössä ja tässä viimeisin sen avulla. 


Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan naksutinkoulutusta. Se todella helpottaa palkkauksen ajoitusta ja auttaa koiraakin ymmärtämään paremmin milloin on tehnyt oikein. Netistä löytyy paljon aiheesta tietoa ja onhan noita kirjojakin olemassa. Kaverilta sainkin lainaan erään naksutinkoulutuskirjan, mutta voin kyllä sanoa etten siitä paljoa saanut irti. Siispä kannattaa netistä selailla, sieltä löytyy paljon ymmärrettävää tekstiä.

Olisi ihan tappotylsää alkaa tässä luettelemaan kaikki temput jotka ollaan harjoiteltu, mutta muutaman lempparin kyllä halua mainita. Ensinnäkin tämä "PUM" temppu, jota melkein vuosi harjoiteltiin. Se on ollu siitä lähtien must juttu opettaa, kun näin kaverin koiran sen tekevän. Muita lemppareita on "Nami nenän päällä" (hyvää odottamis harjoitusta Oliverille) ja "Läpi" (jota tätäkin kauan harjoiteltiin, ennenkuin Oliver sen hoksas). Muita temppuja joita ollaan esimerkiksi Petsien Temppuringin mukana harjoiteltu löytyy täältä.



Nyt onkin vähän ideat vähissä, eli tässä on mahdollisuus Teille hyvät blogimme lukijat: Ehdottakaa jokin temppu, jonka haluaisitte meidän tekevän ja me sitten harjoitellaan ja taidokkaasti kuvataan se. Naksutin kädessä ja tuoksuvat kanaliuskat valmiina odotamme ehdotuksianne! :)

4 kommenttia:

  1. Osaako Oliver hypätä syliin käskystä kun seisot? =) Tuttavani on opettanut koiralleen tämmöisen tempun :D ihana blogi teillä!

    VastaaPoista
  2. Osaako Oli peruuttaa? :) Siinä on suhteellisen helppo naksuttelutemppu, jota voi myös varioida uusiksi tempuiksi. Peruuttaminen sinusta pois päin, peruuttaminen vierellä, pujotteleminen esim. jalkojen välistä peruuttamalla... Tekee myös hyvää koiran lihaksistolle jne. Kehittää takapään käyttöä. :)

    VastaaPoista
  3. Oliver ei vielä osaa syliin hypätä, mutta ollaan kyllä jo laitettu sen harjoittelu alulle joskus ajat sitten. Voisi kyllä nyt taas harjoitella sitä! Peruuttaa Oli osaa, mutta aattelin just tota, että pujotteleminen peruuttamalla ois kiva!

    Noita pitää kyllä alkaa treenata! :D

    VastaaPoista
  4. Laita ihmeessä kuvaa tai videota kun onnistuu ;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)