perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kasperin viralliset terveystutkimukset

Olin jo kauan sitten päättänyt, että lähden kuvauttamaan Kasperin muualle. Oliverin kuvat otettiin Kokkolassa, mutta en ollut palveluun niin tyytyväinen, joten mielummin lähtisin vähän kauemmaksi hakemaan kaikki kuvat ja tarkastukset samaan syssyyn. Heinäkuun alusta löytyi pari vapaapäivää, joten varasin ajan Oulun Animagiin. Matkaseuraksi saimme Katjan ja Viivin.

Jännitti kovasti mitä lääkäri sanoo herra Vieteristä, eikä jännitystä yhtään helpottanut autosta kuuluva outo vinkuminen menomatkalla. Päästiin kuitenkin perille juuri parahiksi tiputtekemaan Kasperin silmiin silmätippoja ja täyttelemään viisi eri paperilappusta.

Hoitaja saattoi meidät tutkimushuoneeseen, johon pian perässä tuli myös lääkäri, joka aloitti kuuntelemalla sydämen. Kasper nökötti tutkimus pöydällä ja kun kukaan ei puhunut mitään ja outoa oli, alkoi se nojaamaan muhun. Vihdoin sydän todettiin toimivan oikein hyvin, eikä sivuääniä kuulunut. Polvet saivat myös terveen paperit, 0/0. Sitten olikin silmien vuoro. Katja antoi Kasperille viime hetken neuvoja "ei saa sitten olla karvasilmä!". Monen eri linssin läpi tutkittuaan lääkäri totesi: "ei ole karvasilmä, tai mitään muutakaan". Silmät kaikilta osin terveet!

Kun vielä kiveksetki oli löytyneet, oli nukutusaineeseen aika. Pistoa Kasper ei edes huomannut ja kovasti näytti pikkumies olevan ihmeissään miten nyt näin alkoi silmää painaa. Kannoin Kasperin röntgenhuoneeseen, jossa se hetken päästä nukahti täysin. Oltiinkin vitsailtu, josko tätä vauhtipäätä saada ollenkaan nukuksiin. Sinne se kuitenkin jäi, vetämään sikeitä.




Odottavan aika on pitkä... Ja todella pitkä. Osa jännityksestä oli ehtinyt jo laantua, mutta se suurin osa oli vielä jäljellä. Noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen lääkäri tuli pyytämään meidät takahuoneeseen katsomaan kuvia. Ensimmäinen ajatukseni oli lonkkakuvan nähdessäni, että "hyvältä tuo näyttää! mutta minä en kyllä ymmärrä näistä mitään!". Lääkärin kanssa käytiin jokainen kohta läpi kuva kuvalta. Lopussa oli vielä pakko kysyä: "niin sinunko mielestä kaikki on aivan kunnossa?". KYLLÄ. Terveeltä näytti! Moitittavaa ei löytynyt kyynäristä tai selästä, lonkat saivat eläinlääkäriltä arvion A/A.









Kuvien katselun jälkeen saimme mennä katsomaan Kasperia heräämöön. Siellä pieni makasi aivan kanttuvei. Hoitaja kävi antamassa heräämispiikin ja sitten jäätiin odottamaan. Viivikin, joka ei koskaan ole nukkunut Kasperin vieressä, laittoin nyt itsensä kerälle aivan Kasperin kylkeen. Hänkin huomasi, että nyt ei vauhdikas bestis ole aivan kartalla. Kasper heräsi pian. Pieni meteli tuolijalasta sai herran hyppäämään krapulaisena jaloillee, ja siitä samalta seisomalta päästiinkin kohta kävelemään ulos heräämöstä. Kotimatkan pikku Vieteri nukkui ja yöllä voi pahoin nukutusaineen jälkivaikutuksesta, Seuraavana päivänä kaveri oli kuitenkin taas iskussa. 




Eilen sain sänköpostia Kennelliitosta, että Kasperin kyynärät ja lonkat on lausuttu. Tuloksena lonkat A/A ja kyynärät 0/0! Nyt vielä odotellaan muiden tulosten ilmaantumista Koira.nettiin. Olen niin iloinen ja huojentunut! Kiitos vielä Heidille tästä ihanasta ja terveestä pikkumiehestä <3

2 kommenttia:

  1. Haaste teille! :) http://sheltt.blogspot.fi/2015/07/liebster-awards-discover-new-blogs.html

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)