Niinkuin jo sanottua, blogimme täytti eilen vuoden ja siitä syystä haluan ilahduttaa lukijoitamme pienellä arvonnalla! Samalla haluaisimme Oliverin kanssa hieman tutustua teihin hyvät lukijamme paremmin. :)
Säännöt:
Arvontaan voit osallistua kertomalla jonkun hauskan, koskettavan tai rakkaan eläinmuiston. Se saa liittyä ihan mihin tahansa eläimeen, ihan milloin tahansa elämäsi aikana.
Kirjoittakaa muistonne tämän blogitekstin kommenttiosioon, niin osallistutte arvontaan! Arvonta suoritetaan perinteisellä "nimi lapulle ja hattuun" periaatteella (muistakaa liittää nimenne mukaan, ellette omista googletiliä). Voittaja julkistetaan täällä blogissamme osallistumisajan loputtua, jolloin pyydän voittajalta osoitetiedot. Aikaa osallistua on 11.2.12 asti.
Palkinto:
Koska lukijakuntaamme kuuluu erinlaisten lemmikkien omistajia, on palkintona siis.... 10e lahjakortti Mustiin&Mirriin! Sillä voi voittaja sitten käydä itse hankkimassa jotain kivaa lemmikilleen. :)
Ja nyt eikun vain muistoja jakamaan! wuf wuf! n__n
Apua, mitäs sitä nyt sitten keksisi.. Rakkaita eläimiä kun on ja on ollut jo useit elämän aikana. Juuri viime viikolla perhe lisääntyi leijonanharjaskanilla :) Yksiä rakkaimpia muistoja liittyy kyllä kissaamme, joka on kyllä sulattanut kaikkien sydämet. Kollilla on tapana huomion saamiseksi kellahtaa selälleen keskellä keittiötä ja niin sitä äkkiä onkin joku sitä rapsuttamassa.. Ihana otus!
VastaaPoistaEnsimmäinen muisto, joka tulee mieleen, liittyy siihen kun Pyry tuli meille:) Ensimmäiset viisi tuntia se jaksoi pötköttää teräshermoisesti sohvan alla silmäparien tuijotellessa sitä.
VastaaPoistaHmm, Netan pentuaikaan liittyy vaikka mitä muistoja. Muun muassa se, kun Netta kömpi jotenkin kummallisesti tulostuspaperilaatikolle ja pissasi sinne. Toinen pissajuttu oli, kun se pissasi sanomalehtikassiin :'D
VastaaPoistaKun Napsu-kissa tuli meille 8 vuotta sitten, se oli monta kuukautta vain yhdessä huoneessa tottumassa uuteen paikkaan, ja kun se saatiin luottamaan ihmisiin, se tuotiin ensimmäistä kertaa keittiöön, jossa kaikki tulivat tietysti heti rapsuttelemaan ja katsomaan sitä. Siitähän kissa säikähti niin että kiipes vanhanaikaisen uunin muuriin, jossa se oli varmaan viikon verran ja kävi öisin syömässä. Yksi yö kissa sitten tuli normaaliin tapaan syömään, ja isä tukki muurinsuun talouspaperirullalla muurinpäältä... :) Nykyään se on niin rauhallinen ja ihmisystävällinen ettei samaksi kissaksi uskoisi!
VastaaPoistaEnsimmäinen eläimuisto oli, kun sain oman koiran <3 Nyt koira on jo haudattuna, mutta maailman paras se silti oli <3
VastaaPoistaYksi parhaista eläinmuistoista oli se kun käytiin eläinkaupassa katsomassa tulevia roborovskejamme; Evaa ja Avaa. (Silloin kyllä kuvittelimme ottavamme vain yhden robon, mutta viimeisenä iltana ennen robon hakemista päädyimme ottamaan sille kaverinkin onneksi.) Kuitenkin, menimme kaupan takahuoneeseen katsomaan robolaumaa. Poikaset olivat ehkä kolme viikkoisia. Myyjä nosti ison pahvin dunasta pois, ja sen alta paljastui iso röykkiö roboja ympyrän muotoisesta lössistä. Keskellä istui isoin robo. Jokainen pieni oli kopio siitä isosta joka istui keskellä, ja kaikki näytti haluavan olla mahdollisimman lähellä sitä. Se oli emo. Siinä ne sitten meitä töllötti ja me niitä. Siellä jossain istui myös rakkaat Eva ja Ava. <3 :') Monesti lämmöllä olen muistanut sitä ensitapaamista!
VastaaPoistaEi ehkä paras, mutta silti hyvin mieleenpainunut muisto Hertan ja Kertun ensikohtaamisesta. :)
VastaaPoistaKerttu saapui meille vuoden 2011 talvella, pakkasta -30 astetta. Hertta oli aluksi innoissansa tulokkaasta, mutta päivän-parin päästä Hertta tajusi, että tämähän jää tänne jäädäkseen. Pieni mustasukkaisuus iski tyttöön, sillä olihan Hertta saanut olla "talon prinsessana" jo pian pari vuotta.
Hyvin tytöt ovat toimeen tulleet aina, mutta esim.jos rapsuttelit Herttaa ja Kerttu tuli siihen, lähti Hertta pois kauemmaksi, istahti selkä meihin päin ja oikein niinkuin "tuhahti" turhastuneena. Tämä varsinkin vieraita nauratti, sillä Hertta osasi varsin hyvin näytellä tämän!
Hertalle oli jopa "hermolepoa" lähteä ulos lenkille eroon Kertusta, eikä tuo kylmyys haitannut tyttöä lähes ollenkaan!
Jossakin vaiheessa tämä lähti kuitenkin pois ja nyt kummatkin koirat ovat yhtä iloisena "kilpailemassa" rapsutuksista! :-)
Paras muisto on tietenkin se että sain jerin takaisin omakseni! Pentuaikana asui vielä mun luona 3kk asti, kunnes selvis etten voi ottaa mukaan sitä opiskelemaan. Kauhee oli luopua siitä, mutta joskus jerin ollessa kaksi vuotta se muutti takaisin kotiin. Sisko hoiti viikot ja ite viikonloput. Ei sitä osais enää kuvitellakkaan elävän ilman koiraa! :)
VastaaPoista