lauantai 30. heinäkuuta 2011

Mätsäriä kotikulmilla

Tänään järjestettiin juhlamätsäri täällä Kokkolassa ja tietysti mekin lähdimme sinne. Mätsäreissä tavattiin taas tuttuja: Asta ja Seri sekä Hanna ja Lara. On kyllä mukavaa kun odottelun lomassa voi vaihtaa kuulumisia ja nähdä koirakavereita!

Koirat oli jaettu uroksiin ja narttuihin. Eniten kuitenkin oli pentuja joiden arvostelussa menikin se pisin aika. Pian kumminkin oli meidän vuoromme painua kehään, parinamme (muistaakseni?) nöffi. Huomasin jo ennen kehään menoa, että Oliver vähän pelkää tuulessa kovaa liehuvia kehänauhoja, mutta ihmeekseni se kumminkin seisoi liikkumatta ja liikkeetkin menivät kivasti. Saimme punaisen nauhan.

Punaisten nauhakehässä oli monta hienoa koiraa. Tuomari onneksi jakoi meidät pieniin ja isoihin, ja liikkuminen oli helpompaa. Yllätykseksi meidät valittiin viimeisenä, eli PUN1.

Sitten olikin leidien vuoro. Kummatkin Seri ja Lara saivat punaisen nauhan. Nauhakehässä Lara sijoitettiin ensimmäiseksi ja Seri putosi viime metreillä.

BIS-kehässä oli kova taso ja voitoin vein upealla esiintymisellään Lara. Ei kyllä huonolle hävitty, oltiin sitten BIS2:sia! Onnea vielä voitosta Hannalle ja Laralle! n__n

PUN1 BIS2

torstai 28. heinäkuuta 2011

Liitokoira

Eilen pääsimme kera Astan ja Serin harjoittelemaan agilityn alkeita! Olimme illalla liikkeellä, ja ilmakin olin ehtinyt vähän jäähtyä. Ennen tätä Oliverhan ei ollut nähnykkään putkea, joten aloitimme siitä. Muutaman kerran putken päälle hypittyään, se viimein tajusi että tässä kohdassahan pitää mennä läpi!




Hypätä Oliver osaa ja siitä se tykkää valtavasti. Kiva oli nyt kokeilla muutaman hypyn sarjoja ja ne meni kyllä loistavasti! Keppejäkin käytiin ja hauskaa pidettiin hyvässä seurassa! n__n Kyllä tähän taitaa jäädä koukkuun...





Kuviakin tuli otettua, mutta minä, joka en ennen agia ole kuvannut, kusin melkein kaikki kuvat tarkennuksen kanssa... mutta ei se haittaa onhan tässä videokin! n___n

video

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Trio kokoontuu jälleen!

Keskiviikkona suuntasimme Astan ja Serin kanssa Pietarsaareen Jaakonpäivä mätsäriin. Paikalle oli saapunut PALJON koiria ja tummat pilvet kerääntyivät paikan ylle. Samaan mätsäriin olivat myös tulleet Sanna ja Taavi! Saatiin taas sheltti-seri-sheltti trio kokoon!

Juuri ennen kehien alkamista alkoi tietenkin satamaan... Siellä me sitten seisoimme vesisateessa, turhan tutulta alkaa vaikuttamaan.. Ensin jännäsimme Taavin ja Sannan JH kehää. Hienosti se menikin ja JH2 sieltä napsahti! Sitten jatkoimme pienten koirien vuoron alkamista. Sade onneksi hellitti ja pääsimme auringon saattelemana kehään.

Oliver taisi olla väsynyt ja nälissää jo ohi menneen ripulin takia ja näin ollen erittäin kiinnostunut nakinpalasista. Se esiintyi taas niin mallikkaasti, eikä välittänyt tuomarista tai parista. Meidän ihmeeksemme tuomari ei ottanutkaan meitä pöydälle vaan pitkän harkinnan jälkeen ojensi meille punaisen nauhan. Nauhakehässä tuomari pudotti ens alkuun kaikki sheltit, ei siis ollut meidän päivä vaikka hienosti Oliver esiintyikin. Tyytyväinen olin! :)

Sitten kuvia!


Taavi - JH2 , SIN ei sij.
Seri - SIN4

2v 1kk - PUN ei sij.
sheltti-seri-sheltti
hmph?

Maha kuralla..

Siinä se sitten alkoi, ensimmäinen yö kotona Oulun reissun jälkeen ja Oliverin maha alkoi kurailemaan keskellä yötä. Tätä jatkui seuraavan päivän jolloin pidin jätkää nestedietillä.. ei auttanut. Tiistaina kävin sitten hakemassa apteekista Aptus Attapectiä sekä Tehobakt Pettiä. Lisäksi sain Astalta ohjeen Ripulirisottoon, jota kokkasin Oliverille.



Maitohappobakteerien ja Attapectin alotuksen jälkeen alkoi Olin maha vähitellen rauhoittua, mutta risotosta se ei niin välittänyt. Eihän siinä muuta ollukkaan kuin riisiä ja kalkkunajauhelihaa. Lisäsin vielä naudanjauhelihaan sekaan ja sitten se alkoi maistumaan. Vettä piti pojalle laittaa ruiskulla suuhun, kun itse se ei ripuliin nähden kunnolla juonut.

Nyt maha onneksi on rauhoittunut ja normaaliin ruokintaan ollaan päästy. Ja nyt sitten onkin lääkettä varalle, jos joskus menee yhtä sekaisin maha kuin nyt. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Oulun kansainväliset

Tuli sitten piipahdettua ensimmäistä kertaa kahdessa näyttelyssä samana viikonloppuna. Lauantaina ei sää suosinut vaan vettä tuli taivaan täydeltä. Lähdimme Kokkolasta seitsemän aikaan ja olimme perillä Oulussa hyvin ennen shelttien alkamista. Tuomarina toimi brittiläinen, joka arvosteli koirat ripeästi. Seuratessani junnuja ja nuoria en keksinyt millaisista koirista hän pitää.


Sitten tulikin meidän vuoro ja astelimme kehään. Oliver liikkui paljon paremmin ruoholla kuin viime näyttelyssä. AVO uroksia taisi olla muistaakseni viisi kappaletta. Kun meidän vuoro tuli, olin jo valmiiksi ahtautunut pöydälle joka oli tuomariteltan suojassa. Oliver arasteli outoa teltan paikkaa eikä oikein halunnut seistä ryhdikkäästi pöydällä. Tuomari kävi pikaisesti kopeloimassa koiran ja alkoi sanella arvostelua. Sitten hän pyysi meitä menenään edestakaisin liikkeet ja ympyrä. Juuri kun olin valmis seisottamaan Oliverin maassa, kehäsihteeri kiikutti sinistä nauhaa. En saanut seisottaa ollenkaan maassa! Arvosteluun tuli sitten maininta tästä ryhdittömästä seisotuksesta.. Tuomari jakoi kaikille shelteille ERI-EH:n.


"2 vuotias soopeli, tosi ohut tarvitsee lisää kuntoa, miellyttää silmää, mutta otsa on liian heikko, tarvitsee lisää takakulmausta, liikkuu vakaasti mutta hännän kanto liian korkea."


AVO-EH


Sunnuntaina hyvin hienossa hotellissa nukutun yön jälkeen olikin sitten luvassa auringonpaistetta ja suomalainen tuomari. Tiesin, että tältä tuomarilta saisi ainakin hyvän arvostelun, enkä mitään hyvää arvosanaa odottanutkaan. Oliver oli levoton aluksi, mutta koska avouroksia olikin kuusi kappaletta jouduimme odottamaan vuoroamme ja siinä poika rauhoittui. Tuomarilla oli mukanaan harjoittelija ja arvosteluun meni kauan aikaa jokaisen koiran kohdalla. 


Sitten tulin meidän vuoro ja Oliver seiso niin ryhdikkäästi pöydällä! Se antoi hyvin käpelöidä kahdenkin ihmisen. Tuomari kertoi harjoittelijalle totuuksia Oliverista. Juuri oikeat asiat hän huomasikin. Liikkeet menivät todella hyvin ja seisotuksenkin Oliver jaksoi mahtavasti!


"antaa ilmavan ja kevyen vaikutelman, hieno linjakkuus päässä mutta hyvin kevyt kuono-osa, oikea purenta, vaatimaton alaleuka, korvat voisivat olla korkeammalla, hyvin leveät olat, suorat olkavarret, tämän vuoksi puutteellinen etuosa, riittävä raajaluusto, esitetään hyvin, hyvä turkki, korkeat kintereet, liikkuu sivulta riittävin askelin, kapeasti edestä ja takaa, tarvitsee paremman lihaskunnon"


AVO-H






Nyt me aletaan entistä enemmän liikkumaan monipuolisemmin, josko sitä lihasta alkaisi näkymään. Alle kuukauden päästä suunnataan Taavin ja Sannan kanssa seuraaviin näyttelyihim, tuskin maltan odottaan! n__n

torstai 14. heinäkuuta 2011

Torstai on tokoa täynnä.

Tänään pidettiin oikein tokon tehotreenit ja kyllä meni hyvin! Olin niin yllättynyt ja ylpee tuosta pojasta! Seurauksessa se piti hyvin kontaktin ja paikallaanmakuussa ei noussut istumaan ennen kuin annoin luvan. Tuntuu kuin pieni treenitauko olisi tehnyt ihmeitä!

Kokeiltiin myös Jessen kanssa luoksetuloa koirapillin avulla. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen pilliin puhallellu ja opettanut luoksetulon, mutta heti Oliver muisti mistä on kysymys. Pilliin puhaltaminen olisi paljon parempi luoksekutsu, kuin huutaa kilometrien päähään naama punaisena. Pilli siis on ja pysyy ja sitä aletaan pitämään mukana.











Lopuksi palloteltiin!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kuvahaaste

Tällaiseen haasteeseen törmäsin Taavin blogissa, ja pakko oli omia kansioita alkaa vähän selailemaan. Mukaan haastamme kaikki jotka tämän blogimerkinnän lukevat!


1. Tältä näytimme vuosi sitten.


2. Toisinaan Oliver on hyvin edustava.


3. Tästä kuvasta voi päätellä mitä harrastamme.


4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle.



5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsellessa.



6. Tahtoisin elää tämän hetken uudelleen.


7. Muunmuassa nämä persoonat ovat huippuja!


8. Ei paljoa naurattanut.



9. Tämä on minusta kaunis kuva.


10. Lopuksi yksi parhaimmista kuvista ikinä.

Kaatosateessa Himangalla

Viime lauantaina suuntasimme taasen kohti Kannusta ja sieltä Astan ja Serin kanssa Himangalle mätsäriin. Parikehässä Oliver esiintyi todella hyvin ja tuomariltakin saatiin kehuja siitä, miten hyvässä kunnossa se oli. Punainen nauha meni tälläkertaa brassi parillemme.

Juuri ennen sinisten nauhakehää alkoi kaatosade ja ukkonen. Suurinosa paikalla olleista koirista hermoistui haukkumaan ja Oliveriakin silminnähden pelotti. Kehässä se raukka väkisin seisoi, mutta kun tuomari tuli katsomaan sitä, se änkesi tämän syliin turvaan. Raasu... Meidät kumminkin sijoitettiin SIN3:siksi.



Toivon mukaan nyt viikonloppuna ei sataisi, ainakaan noin kaatamalla. Lauantaina lähdemme kohti Oulua! Tätä ollaankin jo odotettu!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Muistakaa juoda vettä!

Oliver haluaa muistuttaa kaikkia veden juomisen tärkeydestä näillä kesä kuumilla!

2v 1kk

Nauttikaa kesästä vielä kun voitte!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ei kotikenttäetua

Lauantaina olikin sitten Kokkolan kv näyttely. Ilma onneksi suosi, eikä ukkosia ja vesisadetta näkynyt. Shelttejä paikalle oli ilmottu vaan 38 kappaletta. AVO uroksissa niitä oli vaan neljä! Tämä ei kumminkaan menestystä tuonut, sillä olihan se jo tiedossa, ettei ruotsalaiset tuomarit Oliverista tykkää. Neljästä AVO uroksesta kolme sai H:n ja yksi ERI:n ilman SA:ta. Oliver esiintyi muuten hyvin, mutta alkoi pomppia liikkeissä eikä oikein tiheällä nurmikolla pysynyt mun vaihdissa. Siitä sitten tulikin maininta arvosteluun. Erittäin iloinen olin siitä, ettei tuomari mitannut Oliveria, niinkuin hän mittasi monta ison näköistä urosta. Se ei siis näyttänyt isolta hänen silmäänsä, niinkuin pelkäsin!

"pitäisi olla parempi linjautunut, liian neliömäisesti rakentunut, kiilan muotoinen pää, pitäisi olla enemmän yhdensuuntaisuutta päässä, hyvin asettuneet pienet korvat, lyhyt kaula, tarvitsee enemmän kehoa, takaosa huonosti kulmautunut, liikkuu lyhyin hyppelevin askelin, hyvä turkinlaatu, mukava luonne.

AVO-H







Kiitos Astalle kuvien otosta!
Näin tälläkertaa. Pitääkin nyt treenata liikkeitä enemmän nurmikolla, ettei herra sitten kahden viikon päästä Oulussa hyppelehdi. Ilmosin sen myös Kokkolan ryhmikseen elokuussa. Sitten vielä suunnitelmissa olisi Jyväskylän näyttelyt... mutta siitä enemmän sitten kun saadaan asioille enemmän tolkkua.


PS. Jo 27 lukijaa! Olen aivan hämilläni ja todella iloinen! ^__^ Oikein hyvää kesänjatkoja teille kaikille!