tiistai 16. syyskuuta 2014

Murheenkryynejä ja terveydenhoitoa


Olemme taas terveitä. Päänvaivaa on aiheuttanut silmätulehduskierre, joka alkoi Kasperin oikeasta silmästä. Huomasin sen eräs ilta punoittavan ja seuraavana aamuna silmä oli täysin rähmän peitossa. Ja tietenkin päivä oli sunnuntai. Puhdistin silmää keitetyllä vedellä ja sain ajan lääkärille tiistaille. Jesse käytti Kasperin ja saatiin antibioottisilmätipat. Tipat olivat öjypohjaiset Oftan Kloramfenikol ja niitä piti tiputtaa viikon ajan. Noh, tämä öljyisyys houkutteli myös paikalle erään lipittelijän.. monta kertaa yllätin Oliverin nuolemasta Kasperin silmää..

Kasperin kuuri loppui vihdoin ja ei mennyt kuin päivä niin samaa rähmää löytyi nyt Oliverin oikeasta silmästä..great. Sama viikon kuuri nyt Oliverinkin silmään tiputeltuna, ja niin oli molempien koirien silmät kunnossa. Tätä iloa kesti vain päivän ajan, kun huomasin Kasperin vasemman silmän puolestaan rähmivän. Jälleen sama viikon kuuri silmään ja samalla puhdistelin myös Oliverin silmiä keitetyllä vedellä. Ihme ja kumma, Oliverin toiseen silmään ei tulehdus onneksi löytänyt tietään, se olisi ollut jo kaiken huippu. 


Eräs ilta olin iltavuorossa kun Jesse soitti, ja kertoi Kasperin loukanneen tassunsa remmilenkillä. Tapahtunutta Jesse ei ollut nähnyt, vaan yllättäen Kasper oli alkanut kiljumaan täyttä kurkkua ja nostamaan toista etutassuaan ilmaan, eikä voinut astua sillä. Naapuritaloista ihmiset kerääntyivät katsomaan mikä on hätänä kun Jesse kantoi Kasperin kotiin Oliverin samalla wuffaavan uteliaita ihmisiä takaisin pihoilleen. 

Tassu oli kosketusarka. Jesse ei löytänyt siitä mitään näkyvää tai tuntuvaa vammaa. Käskin pitää Kasperin levossa siihen asti kun tulen kotiin ja Katjalta sain varmuuden vuoksi yötävasten särkylääkkeen. Kotiin päästyäni tutkin tassua ja lopulta löysin anturan syrjästä mustan, kuin ruusunpiikin. Se oli aivan mustien karvojen seassa, ja tuntui paremmin kuin näkyi. Siksi ei Jesse ollut sitä löytänyt. Nyppäsimme tikun irti ja puhdistimme anturan ja tadaa, pikkumies tassutti taas normaalisti. Illan ajan se kuitekin vielä istuessaan nosti tassuaan ilmaan, ihan kuin näyttääkseen, että tässä oli pipi. Kyllä olin sydänsyrjälläni töissä. Ajattelin, että tassussa olisi varmaan jotain rikki. Kasper on niin kova koheltamaan, että niin kyllä olisikin voinut käydä. Onneksi nyt selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja muistetaan jatkossa kuinka hyvin Kasper hallitsee draaman käytön. 

Hieronnan jälkeen on hyvä ottaa rennosti
Terveyttä on päästy myös hoitajamaan muullakin tavalla, kun Oliver pääsi hierottavaksi Carinalle. Pieniä jumituksia lukuunottamatta kaikki oli kunnossa ja Oliver nautti niin, että räkä vain valui. Jumeihin kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa myös laserhoitoa parantamaan hieronnan vaikutusta. Kyllä poika nautti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)