maanantai 5. lokakuuta 2015

Kasperin harrastuspäivitys

En ole paljon ehtinyt blogin puolelle päivittämään mitään Kasperin harrastuksista kesän ajalta. Aloitimme siis agilityn alkeiskurssilla toukokuussa ja koko kesä ollaan opeteltu esteitä ja pieniä radanpätkiä. Niinkuin jo ennen kurssia arvelinkin, Kasper on ihan myyty kun pääsee suorittamaan esteitä. Mieluisia ovat etenkin A ja puomi, sekä putket, jotka nostattavat pikkuherran kierrokset niin ylös, että yleensä putkeen jäävät myös korvat ja seuraava este juostaan ohi kun ei malteta kuunnella.

(c) Hanna Kankaanpää





Vaikka alkeiskurssi kestikin viitisen kuukautta, ei siinä ajassa ehtinyt kunnolla paneutua keinuun tai keppeihin. Ollaankin nyt otettu asiaksemme treenata kepit kuntoon 2x2 waves tekniikalla, joka on osoittanut varsin hyväksi, sillä Kasper niin kivasti palkkaantuu lentävästä lelusta. Alkuvaikeuksien jälkeen (miten onkaan niin vaikeaa juosta kahden portin välistä??)  ollaan jo kahdella portilla melko kivassa tilanteessa. Treenausta sotki flunssan pukkaaminen, mutta nyt ollaan taas kovasti treeniohjelmassa kiinni. Toiveena olisi, että Kasper oppisi itsenäisesti suorittamaan kepit miettien itse asiaa.



Keinua aletaan myös treenata nyt enemmän itsenäisesti, kun homma laitettiin alkuun alkeiskurssilla. Talveksi rallykouluttajan etuna saatu hallin avain tulee siis varmasti käyttöön myös itsenäisen treenauksen kautta. Keinu tulee varmasti tutuksi!

Kolmessa mölliagissakin ollaan käyty, mutta ne ovat menneet, muutamaa hyvää pätkää lukuunottamatta, pelkäksi hullutteluksi, joista jokaisesta on kuitenkin jäänyt käteen yhtä sun toista mihin ollaan kiinnitetty enemmän huomiota. Olisihan se kiva päästä jossain vaiheessa kisaamaan, ja sen me varmaan teemme, kun siltä tuntuu. Nyt tarvitaan vielä molemmat enemmän treeniä!




Rally-tokon alkeisryhmässä ollaan myös käyty kesän ajan. Kasper on päässyt treenaamaan myös AVO-VOI kylttejä Oliverin treeniajan jälkeen. Nyt alkaa tuntumaan, että meillä olisi paketti kasassa starttaamaan viralliset kisat marraskuussa! Jos Kasper saisi päättää, niin rallyn kylttivalikoimasta puuttuu yksi oleellinen kyltti, nimittäin "hyppää 1,5m ylöspäin". Ensi kauden treenaamme rally-tokon alkeisjatko ryhmässä.

Tälle vuodelle on Kasperin pään menoksi luvassa vielä parit näyttelyt. Seinäjoki ja Jyväskylä KV.




1 kommentti:

  1. Haha semmonen kyltti ois kyllä kasperille niin hyvä :'D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)