sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Jos ohjaaja vain osaisi hommansa!

Tänään päätimme Astan kanssa uhmata säätiedoituksia ja lähteä mölliageilemaan Kaustiselle. Ei koskaan tiedä milloin on vuoden viimeiset möllit, niin nyt tai ei koskaan oli pakko lähteä. Noh, kiirehän siinä sitten tuli mutta ehdimme vielä ilmojen aikaan perille. Ilmoitin Oliverin mölliradan medeihin. Mölliradalla olikin vain putkia ja hyppyjä, mutta mitenkään helpoksi sitä ei taaskaan ollut tehty. Tuomari painottikin, että nyt pitää ohjaajien juosta.



Erityisen hankalan tästä radasta teki mulle se, että minähän en ole koskaan mitään agilitykursseja käynyt, joten _en osaa ohjata_ ja myönnän sen ihan suoraan :D Ensimmäisen startin jälkeen sainkin tuomarilta palautetta kuinka mahtava koira mulla on, mutta mun pitäis ehtiä paremmin esteille näyttämään sille mitä seuraavaksi :D so true...

Ekalta startilta plakkariin jäi 5vp ajalla 53.94 (48.94). Ennen seuraavaa starttia tuomari kehoitti meitä tekemään hyvä aika, ja sehän me tehtiin.. viis mistään ohjaamistekniikoista, juoksin suurinpiirtein esteeltä esteelle, vain että ehtisin sinne ennen Olia! On se sitten niin nopsajalkainen! Tästä startista 0vp ajalla 40.60 (48.94) ! Olin niiiiin ylpeä Olista vaikka omaa suoritustani häpesin kamalasti :'D

Voitimme möllien medit ainoana koirana, mutta mieltäni lämmitti kovasti, ettei nollatuloksia tullut kuin muutama tällä radalla. 

"Te kehitytte yhdessä."

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kuulumiset männä viikolta

Viime tiistaina kärräsimme itsemme jälleen Sussun ja Unin kanssa Sieviin möllitokoon. Noh, tästä ei mitään suurta menestystä meidän osalta tullut kun eräs taas kusi paikallamakuun lähtemällä nuuskimaan toista koiraa.. Muut liikkeet meni sitten ihan meidän tasoisesti ja kakkostulos saatiin. Nyt kumminkin alamme treenaamaan paikkamakuuta uudelleen ihan alusta asti. Sain todella hyviä neuvoja, joihin kuuluu mm. ruokakuppi. Myös käskysanan vaihdan ja eiköhän tästä vielä johonkin suuntaan päästä. Aika näyttää.

Keskiviikkona suuntasimme eläinlääkärille hakemaan vuotuisen kennelyskärokotteen. Oliver ei oikein toimenpiteestä pitänyt, mutta hyvin antoi lääkkeen laittaa nenään. Nyt ollaan taas vuodeksi varauduttu osaltamme asiaan. Peukut pystyyn, ettei nyt tänäkään vuonna yskä iske.

Sunnuntaina Oliver pääsi riehumaan "serkkupoika" Ticon kanssa mummolaan. Pojilla on aina niin rajunlaiset leikit, kun molemmilla löytyy aina ylimääräistä virtaa jostain kun tapaavat. Saa mennä perässä ja suoristella mattoja. Sitten kuin ihmeen kaupalla sain molemmat hetkeksi rauhoittumaan ja samaan kuvaan.



Maanantaina lähdimme lenkille Unin, Sumun ja Sussun kanssa. Kun tämä koirakolmikko on koossa, on odotettava vähintään sen puolituntia ennekuin he lämpenevät leikkimään. Sen jälkeen sitten juostaankin ja murrataan toiset väsyksiin. Voi jos meillä koiraharrastajilla ei olisi koirakavereita, mitä me sitten tekisimme?



maanantai 16. heinäkuuta 2012

Mansikkamies pelastaa siilin

Tänään olimme mummolassa keräämässä talven mansikat pakkaseen. Oliver tietysti lähti mukaan työnimikkeellä "työnjohtaja". Se tallusteli mansikkapuskien keskellä välillä tullen minun luokse ja välillä Jessen. Ja pitihän sitä naapurin isäntääkin vähän ojentaa kun kuljeskeli turhaan omilla maillaan. 

Hetken päästä aloin tähyillä mihin Oliver on nyt mennyt. Se seisoi mansikkapenkin reunalla ja tähyili nurkkaan. Aloin huutaa sitä, mutta se piti katseensa tiukasti kiinni maassa. Menimme katsomaan mikä voisi olla niin mielenkiintoista ja yllätyimme mitä löysimme... mansikkaverkkoon takertuneen siilin.


Siitä sitten alkoi pelastusoperaatio hanskojen ja saksien kanssa. Siili ei ollut niin yhteistyöhaluinen vaan käpertyi kokoajan kerälle, kun yritimme leikata verkkoa sen takakäpälästä. Lopulta saimme siilin irti verkoista ja kuljetimme sen kauaksi metsän reunaan. Pikkuinen oli pelastettu Oliverin tarkkaavaisuuden ansioista! Meidän oma hengenpelästaja, kyllä nyt voi rauhassa yönsä nukkua! n__n


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Meillä oli vieraita..!

..viikko sitten.. En ole vain ehtiny päivitellä blogia työkiireiden keskellä. Kumminkin, Sanna ja Taavi kurvailivat taas meille vierailulle ja viikonloppu oli ängetty ihan täyteen ohjelmaa. Lauantaina kävimme katsastamassa Kokkola KV:n, tälläkertaa turistien ominaisuudessa. Molemmat pojat turisteilivat niin mallikkaasti, että ylpeitä Sannan kanssa saimme olla! Kuvailimme muutaman tutun kehiä ja kiertelimme kauppapaikat. Ostin nyt oikean kokoisen puisen noutokapulan, ehkä se tästä lähtee!


KV:n jälkeen lähdimme koirien kanssa katsomaan katusählyturnausta. Sielläkin pojat osasivat olla kiltisti, vaikka paikan hälinä pisti ainakin Oliveria hieman miettimään, että mihis nyt ollaan tultu. Sählytyrnauksen jälkeen suuntasimme nokkamme kohti mökkiä. 



Mökillä pojat saivat juosta ja leikkiä sydämensä kyllyydestä. Pääsivät pojat uimaankin, vaikka ei siitä mitään suurta lempihommaa tullut. Kaikenkaikkiaan kivaa oli ja vkl meni aivan liian nopeasti! Kiitos Sannalle ja Taaville kun kävitte! n__n


perjantai 6. heinäkuuta 2012

Agility ei ole meidän laji?

Taas huomasin löytäni itseni ilmoittamassa Oliveria ja mua hyppymölli sekä agimölliradoille, tälläkertaa Pietarsaaressa. Lähdettiin Astan ja Serin mukaan, ne kun tulivat meitä ihan kotiovelta noutamaan.


Pian olikin meidän vuoro astua hyppymölliradalle. Hyppyjen ja putkien lisäksi radalla oli rengas ja pussi, joita olimme Oliverin kanssa vain muutamaan kertaan opeteltu. Pelkäsin kaiken kaatuvan pussiin, se on Oliverille vielä niin uusi juttu. Pussi kuitenkaan ei sitten ollutkaa se itse ongelma vaan se meni siitä kuin vanha tekijä! Oudoksuntaa Oliverissa herätti muuri, jota se jäi hetkeksi ihmettelemään, ennekuin tajusi senkin olevan pelkkä hyppy. Putki 9. ohjasin kait huonosti, joten se palasi takaisin. Omien laskujeni mukaan siis 5vp tältä radalta ja en voisi olla tyytyväisempi!


Agimölliradalle tulikin sitten lisää hyppyjä ja puomi. Tällä radalla olisi kyllä ollut hyötyä, jos ohjaaja olisi edes jonkin verran osannut ohjata kunnolla :'D Mutta hyvin me se silti suoritettiin. Oliver juoksi innokkaasti esteitä läpi. Puomi olikin sitten niin erinlainen, että sitä piti aluksi nousuvaiheessa hypätä pois. Korjasin sen takaisin puomille ja niin se reippaasti kipitti sen läpi. Pussi meni taas ongelmitta ja radasta jäi todella hyvä fiilis. Omien laskujen mukaan taas 5vp.


Yllätykseksi olimme hyppymölliradan medien 3. viidestä osallistujasta, sekä agimölliradan medien 1. myöskin viidestä osallistujasta! Lappusia emme saaneet, joten aikoja en tiedä, mutta mitäpä tuosta. Tuli niin hyvä mieli tästä!


sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Virheetön nollamme

Tänään oli tosiaan vuorossa agimöllit Kaustisella. Tälläkertaa aurinko paistoi ja tuulikin sopivasti. Mukava mölleilysää siis! Ilmoitin Oliverin medien möllimölli radalle ja otin siihen kaksi starttia.

Radalla oli siis vain putkia ja hyppyjä, mutta mitenkään helposti niitä ei ollut aseteltu. Päätin, että nyt mennään enemmänkin tarkkuudella, kuin nopeudella.




Medeissä ei sitten ollutkaan muita osallistujia kuin me. Oliver oli todella innokas ottamaan käskyjä vastaan ja kun vein sen ensimmäisen hypyn eteen odottamaan, sen silmät oikein tuikkivat innosta.


Heti alusta asti Oliver käänsi päänsä jokaisen esteen jälkeen muhun päin ja odotti seuraavaa käskyä. Se teki tarkasti, mutta nopeasti radan loppuun asti. Tuloksena 0vp ajalla 20,16 sec! Toinen startti olisi ollut heti perään, mutta mun pyynnöstä maximöllit kisasivat ensin, jotta saimme hieman vetää henkeä.


Toinen startti menikin yhtä hienosti, kuin ensimmäinenkin. 0vp sieltäkin, mutta aikaa ei "kisakirjaamme" oltu merkattu. Olin todella iloinen ja niiiiiiiin ylpeä tuosta pikkumiehestä! <3 Luonnollisesti voitimme mediluokan, mutta eniten itseäni ilahdutti tuo pyöreä nolla. n__n