sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Mätsäreitä kotikulmilla

Kaksi viikkoa sitten päästiin treenaamaan kehäkäyttäytymistä kahteen mätsäriin ihan täällä koti Kokkolassa. Lauantaina Showhau televisio-ohjelma järjesti mätsärin Kodin Terran pihalla. Lähdettiin koko perhe paikalle, mutta vain Kasper osallistui pentuihin, jotta ehtisin iltavuoroon ajoissa.

Ajattelin ottaa mätsärin tavoitteeksi treenata parempaa ravia Kasperin kanssa. Se kuitenkin oli todella hankalaa, pikkumusta pomppi kuin hyppykeppi ja vain ajoittain ravi oli hyvännäköistä. Pöytä oli todella korkea ja sinne nostaminen vaati habaa kerrakseen. Ensimmäisestä miestuomarista Kasper ei onneksi välittänyt yhtään. Liikkeitä lukuunottamatta esitys oli ihan hyvä, saimme punaisen nauhan




Mätsärissä palkittiin jokaisesta luokasta kolme parasta sinisistä ja punaisista. Tuomari juoksutti koiria koko nauhakehän ajan. Pikku hiljaa porukkaa tippui pois ja kuulin tuomarin sanovat "noniin nyt on näytön paikka". Väistelin mahdolliset vesilammikot ja Kasper alkoi rauhoittua hyvään raviin. Meidän käteltiin punaisten pentujen 3., jonka jälkeen meidät ohjattiin poseeraamaan videokameralle. Saattaa siis olla, että meitä voidaan vilaukselta nähdä 4.10 alkavissa uusissa Showhaun jaksoissa. Myös Oliver esitteli parhaan puolensa väkijoukossa kiertävälle kameralle. Palkinnot olivat huikeat kun saimme 25€ lahjakortin Hurtalle, pussin possunkorvia ja tietysti sen ihanan ruusukkeen!


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sunnuntaina olikin sitten Suomen kääpiöpinsereiden järjestämä mätsäri hallilla. Nyt pääsi Oliverkin osallistumaan, kun minulla ei ollut kiire töihin. Kasperin kanssa harjoiteltiin taas kehäkäyttäytymistä; seisominen niin, että mäkin seison, alkaa sujua hyvin. Liikkeissä oli jälleen hieman liikaa innokkuutta mukana. Saimme Kasperin kanssa kuitenkin punaisen nauhan. Punaisten nauhakehässä koiria oli yhteensä viisi kappaletta ja tälläkertaa se yks pari joka ei sijoittunut olimme me. Naureskeltiin siinä tyttöjen kanssa, että pitäähän sitä välillä jäädä ilman sijoituksia, ettei pikkuherralla nouse ihan hattuun. Tämä kun oli ensimmäinen sijoituksetta jääminen Kasperin, vielä lyhyen, mätsäriuran aikana.



Kuvat (c) Katja

Sitten oli koiran vaihto vuorossa ja menimme Oliverin kanssa kehään. Se tuntuu aina niin uskomattoman helpolta Kasperin jälkeen. Oliver tietää juuri mitä siltä odotetaan ja toimimme todella hyvin yhteen. Liikkeet menivät mielestäni hyvin, pöydällä vähän piti korvia luimuttaa mutta seisominen onnistui todella kivasti. Saimme sinisen nauhan

Sinisten kehään pääsimme yhdessä Astan ja Serin kanssa ja kiilasimme molemmat parit heti joukon kärkeen, että liikkeissä saisimme juosta. Tuomari pudotteli koiria pois yksitellen ja Oliverin ja minut hän kätteli sinisten 3,!  Palkinnot jaettiin kavereiden kesken niin, ettei mitään turhaa tullut kotiin kuljetettua, kuinka kätevää!

Viikonlopusta väsyneet mätsärimiehet

Mätsäreitä ei ole nyt tiedossa, mutta Kasperin ilmoitin Seinäjoen näyttelyyn lokakuussa. Päästää pentuilemaan ja toivottavasti -ei niin energisissä hyppykeppi- tunnelmissa. Onko täältä muita blogin lukijoita tulossa Seinäjoki kr:ään? :) 

3 kommenttia:

  1. Ei pikkupomput haittaa. Iitu oli ROP-pentu, vaikka loikat oli varmaan metrin korkuiset Areenan komeimmat :) Ei ihme, että arvostelussa luki vapaat, tehokkaat liikkeet :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon hienoja suorituksia kaikki! Ja ei tua pieni pomppiminen haittaa, munkin aussi Roni pomppi ja koitti hätyyttää amppareita mutta silti oli punaisten ykkönen... Harmi että en voi viedä shelttiäni mätsäreihin sillä se on liian iso kokoinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mätsäreihin voi viedä kaikenlaiset ja kokoiset koirat, sinne vaan! Virallisissa näyttelyissä isosta koosta sakotetaan :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)