keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Pesupäivä

Jaksoin parisen viikkoa katsella Oliverin niskaa, josta karvat olivat menneet aivan kuin rastoille. Oli pakko pestä koko koira. Yritin miettiä milloin olisin viimeksi koko koiran pessyt.. jouluna 2010? Tuskin siitä on niin kauaa, mutta ei sitä kyllä usein tarvitse kokonaan pestä, koska se niin puhtaana pysyy. Ennen näyttelyitä ruukaan pestä vain kaikki valkoiset kohdat valkaisevalla shampoolla. Nyt pesin helokkikukkaöljy shampoolla. 


Oliver ei tykkää pesusta, mutta nyt tuntui, että se ihan nautti kun hieroin sitä ja suihkuttelin lämpimällä vedellä. Kuivausoperaatio onkin sitten asia erikseen. Sohvan vieri, muuttolaatikon reuna, hamsterin duna.. Kaikki kelpaa hinkattavaksi kunhan vain äkkiä saisi turkin kuivaksi. Ja vielä kun yritin harjata sen turkkia, se nojasi kylkensä mun housun pulttiin kiinni. 

Siistin vielä samalla sen taas rehottamaan pääseet tassukarvat ja leikkasin kynnet. Niitä saakin olla saksimassa kahden viikon välein... Onneksi Oliver on tuttunut hyvin tähän kaunistautumiseen, että laittaa silmät kiinni ja köllöttelee hoidon ajan. 


Vielä pitäisi trimmailla korvakarvat ja sitten olisi poika taas hetken priimakunnossa!

PS. Olemme saaneet kolme uutta lukijaa! Tervetuloa! ^___^

3 kommenttia:

  1. Kiva blogi, innostuin heti ensinäkemältä! Asiaan saattaa vähän vaikuttaa se, että haaveilen salaa perheenlisäyksestä sheltin muodossa ;) Onko sheltin turkkia hankala pitää kunnossa tai hoitaa? Kuinka usein esim. harjaat Oliveria?

    Älä hermostu, saatan tulla kyselemään kaikenlaista olennaista ja epäolennaista jatkossakin :D

    VastaaPoista
  2. Mielellään vastailen kysymyksiin! n__n

    Sheltin turkki on todella helppohoitoinen, vaikka toisin saattaisi luulla. En tosiaan pese Oliveria usein, ja siitä syystä turkki pysyykin parempana. Turkkia ei myöskään tartte harjata usein, mutta korvakarvat vaativat viikoittaista harjausta, muuten menevät kurjille takuille. Trimmata tarvitsee vain tassut ja korvat.

    Yleensä silloin pesen ja kunnolla harjaan turkin jos näyttelyihin ollaan menossa tai kun se on sen tarpeessa, niinkuin nyt :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)