tiistai 27. tammikuuta 2015

Hurrikaanikin rauhoittui hierontaan

Eilen pääsivät pojat hierontaan, Kasper ensimmäistä kertaa. Vähän mietittytti miten herra Vieteri malttaa rauhoittua hierontaan ja kerroin tästä huolestani myös hierojalle. Etenimme Kasperin ehdoilla, eli ensin Kasper tervehti Carinaa niin innokaasti, että saikin heti lempinimen "hurrikaani". Pöydällä Kasper oli todella nätisti, mutta kyljelleen kääntyminen tuotti vaikeuksia. Onneksi se viimein rauhoittui kyljelleen kun minä sitä samalla rapsuttelin.




Arvailuni sattui oikeaan ja Kasperin molemmat takajalat olivat kireänä. Se kun on koko pienen ikänsä vieteröinyt menemään. Alkuun Kasper jännitti todella paljon, mutta makasi kuitenkin rauhassa välillä nieleskellen. Loppua kohdin se kuitenkin rentoutui niin paljon, että jalkoja sai jo kunnolla venytettyä ja Kasper oli aivan nukahtamisen partaalla. Rentoutuminen valtasi koko pienen hurrikaanin, jonka silmät seisoivat päässä koko loppu illan :D





Oliverillakin oli hankala asettua kyljelleen. Se kuitenkin rentoutui melkein heti kun hieronta alkoi. Jumeja oli erityisesti rinnassa, luulavasti lumessa pomppimisesta, sekä hieman reisissä. Rentoutuneelta Oliverilta räkä valoi pitkin mamman housuja ja niin ihanaa oli.. Kotona sen takajaloissa tuli hetkellinen heikkous, josta se itse ja minä pelästyimme hurjasti... Jalat huiteli joka suuntaan ihan kuin humallassa olisivat olleet.. Tämä kuitenkin meni ohi pian, eikä sen jälkeen ole ollut mitään outoa. Johtuikohan tämä maitohapoista vai mistä?

Molemmat miehet ovat olleet makoisan väsyneitä tämän päivän, joten pidimme myös vapaapäivän treeneistäkin. Melkein tunnin ravilenkillä päivällä käytiin ja sen jälkeen pojat ovat vain vetäneet sikeitä. Omakin mieli on niin hyvä tuosta Kasperin käyttäytymisestä ja siitä, ettei mitään isompaa ollut vialla. Voimme jatkaa taas hyvillä mielin!


2 kommenttia:

  1. Ihana blogi ja suloiset koirat ♥ Saitte uuden lukijan :)

    http://oliversheltti.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)