keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Back in business

Lomalta palattu entistäkin virkeämpänä, se tuli tarpeeseen. Oliver oli todella iloinen nähdessään meidät. Se oli myös todella väsynyt, ei raukka ollut malttanut päivällä ja iltaisin nukkua vaan aina oli pakko kävellä äitini varjona kaiket illat. Oliver onkin nyt sitten vain kerännyt voimiaan takaisin, kun emäntä on aloittanut työt ihka oikeana sairaanhoitajana. Vuorotyö hieman rajoittaa harrastamista, mutta onneksi työpaikka on ihana ja ottaa toiveet hyvin huomioon :)

Torstaina ehdin suoraan lentokoneesta ensimmäiselle vetämäni alokasluokan tokon koulutuskerralle. Oli todella jännää olla treeneissä kouluttajana eikä oppilaana. Jo tuo ensimmäinen kerta osoittin kuinka antoisaa se on. Sitä oppii niin paljon itsekin kun katsoo miten muut tekee. Ehkä se siitä lähtee taas liikkeelle!

Myös Oliverin kanssa ollaan palattu treenikentille sairas/joululomalta. On ollut rally-tokoa ja huomenna alkaa taas tokotreenit, joita odotan innolla. Treenaamisen into on kasvanut taas huippuunsa ja ollaan valmiita kokeilemaan ja oppimaan kaikkea uutta! Eilen lähti tilaukseen jo kauan himoittu Dobo-pallo ja kirja! Missio: Mari ja Oliver rantakuntoon on siis lähtenyt käyntiin.

PS. Vielä on aikaa osallistua arvontaan, käykäähän laittamassa kommenttia! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)