keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Treenausta treenitauolla


Nyt kun treenit ovat olleen joulutauolla, ollaan treenailtu kotona ja käyty hallillakin kokeilemassa hieman putkea ja muita juttuja. Putkesta onkin tullut ylivoimaisesti parasta Kasperin mielestä. Sille tuntuu olevan palkka vain se, että se saa syöksyä putkeen.

Kotona ollaan treenailtu takapään- ja tasapainon hallintaa tasapainotyynyllä. Kasper on hienosti jo löytänyt takakinttunsa. Myös uutena temppuna opittu kumartaminen onnistuu kivasti tyynyn päällä.  Oliver taas menee niin pähkinöihin tasapainotyynyllä, että voi sitä koheltamisen määrää! Saa ihan miettiä kumpi näistä nyt se pentu olikaan.



Oliverin kanssa ollaan treenattu vähemmän kivoja asioita. Saimme nimittäin joululahjaksi SodaStreamin, joka vanhemmillani on jo jonkun aikaa ollut. Jo siellä Oliver alkoi innoissaan haukkua hapotuksen ääntä ja nyt kun tuo sama toistuu melkein päivittäin kotona, oli pakko alkaa tehdä asialle jotain.

Ensin yritimme antaa Oliverille muuta tekemistä hapottamisen ajaksi, mutta eihän siitä tullut mitään... Oliver haukkui innoissaan nakki tai lelu suussa. Seuraavana koitin rapsuttelua rauhoittamaan miestä, mutta ei sekään auttanut. Nyt olemme vihdoin löytäneet keinon, nimittäin nami lattialle nokan eteen ja lupa ottaa vasta kun hapotus on ohi. Tämä on pitänyt Oliverin haukkumisen aisoissa. Mission completed!



Treenit ovat nyt palanneet tauolta, mikä tarkoittaa sunnuntaisin Oliverin rally-tokoilua sekä tiistaisin alo/avotokokurssi Kasperin kanssa. Ajattelin, että alamme treenata tokoa uusia sääntöjä sivuten Kasperin kanssa. Joskos sitten kokeisiin kun uudet säännöt astuvat voimaan, kenties? 

2 kommenttia:

  1. Mistä oot ostanut ton tasapainotyynyn? Avallekin tekisi varmasti tosi hyvää takapään käytön harjoitukset :)
    http://avasheltti.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)