maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen paluuliikenteessä

Siinä se "loma" taas vierähti nopsaa. Ihanat ilmat antoivat mahdollisuuden olla paljon pihalla. Pitkänä perjantaina käytiinkin mökillä vähän pyöräilemässä ja ottamassa pääsiäiskuvia. Oliver onneksi tottelee todella hyvin käskyjä ja juoksee pyörän vierellä. Ja mökillä nyt onkin hyvä tehdä pyörälenkkejä kun sitä liikennettä ei paljoa ole ja vapaana voi koiraakin pitää. Saipas herra taas juosta enimpiä energioitansa pois. Trulleja meillä ei valitettavasti käynyt yhtäkään. Iso paha vahtikoira siis täytti tehtävänsä paremmin kuin hyvin.



Lauantaina lähdimme pitkästä aikaa moikkaamaan Jeppe kaveria ja Heidiä. Jeppe saikin vähän herkkuja meiltä syntymäpäivänsä kunniaksi. Lenkille mentiin kuntoradalle, jossa poikia pystyi pitämään vapaana. Oliver taas oli tapansa mukaan toisen korvissa kiinni, mutta onneksi Jeppe on jo niin tottunut siihen, ettei välitä asiasta sen enempää. Muutama kuvakin tuli räpsittyä, mutta kun sitten se kaikista huonoin putki sattui mukaan, niin kuvakin ovatkin sen mukaisia.. Kiva lenkki kyllä oli, mukava nähdä koirakavereita. 

Käymme yhdessä vain!



Sunnuntaina suuntana oli Veteli ja kyläily mummolassa. Oliver oli aivan haltioissaan kun pääsi eri ympäristöön haistelemaan uusia hajuja. Ja pitihän sitä taas reviiriä sinnekin pystytellä. Muuten sunnuntai menikin ihan oleillessa ja voimia keräillessä.

Maanantaina meitä hakemaan tulivat Asta ja Seri, ja lähdimme yhdessä Pietarsaareen mätsäriin. Kun löysimme paikalle, huomasimme että mätsäri pidetäänkin parkkihallissa. Toisaalta harmi, kun ulkona lämpötila lähenteli jo +20 astetta, mutta näin oli kyllä koirille parempi. Olimme aika aikasessa paikalla ja saimme hetki pienten aikuisten ensimmäiset numerolaput. Siinä sitten odotettiin, odotettiin ja vielä vähän odotettiin, että kehät alkaa. 

Oliver esiintyi todella hienosti ja pöydällä se ei tälläkertaa yhtään aristellut! Saimme punaisen nauhan. Nauhakehässä emme sijoittuneet, koska aivan selvästi näki, että tuomari tykkäsi spanieleista.. Kumminkin olen todella ylpeä Olista, se meni niiin upeesti! ^__^



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)