lauantai 23. maaliskuuta 2013

You know how to spin me around

Ihanaa tämä kevään tulo! Päivät ovat paljon valosampia ja iltalenkillekkään ei tarvitse enään lähteä ennen viittä, jotta näkisi eteensä. Opinnäytetyö on viittä vaille valmis ja parin viikon päästä koulukin alkaa helpottamaan. On taas aikaa enemmän Oliverille :)

Herralla olikin tässä parisen viikkoa sitten niin kevättä jo rinnassa, että olimme pitkään napit vastakkain.. Se nimittäin vinkui ihan _kokoajan_ eikä mikään ollut hätänä. Eikä siihen auttanut kieltäminen, eikä huomiotta jättäminen.. Tuo koira ei nimittäin ole mikään tyhmä! Kun en huomioinut sen itkuja muuten, se asettui suoraan television eteen itkemään, jolloin jäi mun teeveen katselut siihen.. En voinut lukea ohjelman tekstejä, koska silloin olisin tuijottanut suoraan Oliveria silmiin ja näin ottanut hänen vinkumisensa huomioon.


Nyt ollaan kumminkin molemmat jo rauhoituttu tahoillemme ja emäntä saa rauhassa katsoa ohjelmansa. Ensi viikolla ajateltiin mennä taas pitämään hauskaa agiepisten hyppärille, jos tälläkertaa säästyisimme hampailta.. Ilmosin Oliverin myös Kannuksen luonnetestiin. Koska sileäkarvaiset noutajat olivat etusijalla, jäämme vielä odottamaan paikkaa. Ja tässä vielä kuva Oliverin eilisestä aamupalasta. Profine Adult Chicken & Potatoes, naudan jauhelihaa sekä tilkka Nutrolin ravintoöljyä.


3 kommenttia:

  1. Vielä vaivaan noista perjantaisista agiepiksistä (pietarsaaren) et sä osaa sille paikalle osoitetta kertoa? entä olisitko sä sattunut tietää jotain sposti osotetta, mistä olis voinut niistä luokista tiedustella?itse en löytänyt (tai sit oon sokea) niin jätin vaan kommentin, mutta en tiedä lukevatko ne niitä kovinkaan usein:D Ai niin ja osaatko sanoa paljoko yhdellä startilla on hintaa?

    Kamala kysymys tulva!:D

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti mahdutte luonnetestiin! Se on tosi mielenkiintoista :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)