sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Rally-tokotreeniä

Olemme aivan hurahtaneet rally-tokoon! Tämä rally-tokoilun aloittaminen osui niin oikeaan kohtaan tämän TK1:sen metsästyksen ohella. Oliver nauttii ja palkkaantuu niin kivasti kehuista ja huomaa kuinka meillä molemmilla on todella kiva mieli rallytreenien jälkeen. 


Nyt ollaan pian parisen kuukautta käyty 1x/vko rally-tokotreeneissä. Sitä ennenhän meillä oli pohjana vain päivän kurssi aiheesta. Voi siis sanoa, että paljon uutta tietoa ja taitoa on tullut näiden parin kuukauden aikana. Tokosta on ollut paljon apua rallyssä, mutta on siinä ollut myös haastetta opettaa automaattista tokokoiraa esimerkiksi eteen istumiseen. Sen pyllyhän valuu pikkuhiljaa sivulle.. Ja sivulla istumisessa se saattaa alkaa korjaamaan perusastentoa suoraksi, jota luonnollisesti ei rally-tokossa katsota hyvällä.

Kännykkäkuva treeneistä

Treenin paikkoja on löytynyt jo jokaisella treenikerralla. Niitä ollaan treenattu ja hyvällä mallilla ollaan. Alkuun Oliver vierasti kylttitelineitä ja niiden ympärillä ollaankin nyt piiripieni-leikkiä leikitty jokaisen treenikerran aluksi. Tämä on tuottanut tulosta ja nyt eteen tuleminen kyltin vieressä ei enään mene vinoksi!

Suunnitelmia meillä on myös mietitty rallyn suhteen. Nyt opettelemme alokasluokan kyltit kunnolla läpi. Itsenäisyyspäivä menemme koittamaan ekoihin kisoihin (vielä en tiedä mölliin vai viralliseen) ja ens vuonna lajin virallistumisen myötä aloitamme RTK1:sen metsästämisen! Tämmöiset suunnitelmat on rallyn suhteen, ja aika näyttää mihin asti päästään. Ihana laji tämä kyllä on ja tänään taas treeneihin, jee!


6 kommenttia:

  1. Rallytoko on kyllä ihan mahti harrastus! Harmi et meiltä jää noi itsenäisyyspäivän kisat välistä (sama tuomari) ja me tarvittais seuraava hyväksytty tulos eri tuomarilta, että pystyttäis nousemaan avoon, mut tsemppiä teille jo näin hyvissä ajoin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mäkin ilmotin meidät nyt samantien ALOon, vaikka oishan ne möllitkin meille käyneet. Mutta aattelin, että paremminhan tuosta ALOsta saa sitä kisakokemusta ens vuotta ajatellen :)

      Poista
  2. Me ollaan Iitun kanssa myös kisattu rally-tokossa. Avoimesta luokasta on yks hyväksytty tulos ja hiukka on harkinnassa tuo Kannuksen koe. Tykkään lajista ja koirakin näyttää tykkäävän tosi paljon. Plussana iloisuus ja koiran kehuminen suorituksen aikana. Eikä laji niin helppo enää ole, sitten kun noustaan ylempiin luokkiin. Alokasluokassahan tuloksen saa melkoisen helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan samaa mieltä! Ensi silmäyksellä laji näytti helpolta, mutta nyt kun on tutustunut ylempiin luokkiin, ei se sitä todellakaan ole :)

      Poista
  3. Itselläkin on käynyt mielessä lajin aloittaminen. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)