sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kontaktinakkini kiitos!

Nyt on kaksi kertaa valmentavia treenejä takana, ja olemme tuhat kertaa viisaampia monen asian suhteen! Juuri tällaisiä pieniä ohjeita tarvittiinkin Oliverin kanssa. Ekalla kerralla tuli huomautus siitä, että Oli perusasentoon tullessaan törkkäsee kevyesti mun kättä. Saatiin ohjeita piilottaa käsi ja hetken päästä Oliver hakeutu hyvin perusasentoon, ilman käden apuja!

Tänään saimme vinkkejä seuraukseen, jossa Oliver alkaa hieman kääntyä. Palkkaus hieman taaksepäin ja jea! Teimme myös kontaktiharjoituksia, joissa Oliver loisti! En tiedä oliko sillä sitten niin nälkä vai tajusiko se oikeasti jutun idean, mutta jokatapauksessa hienosti kontaktia tuli! Tämän kurssin myötä saadaan puhtautta liikkeisiin ja ennenkaikkea niitä elintärkeitä vinkkejä harjoitteluun.

Lisäksi kävin lainaamassa kirjastosta Tie tottelevaisuusvalioksi kirjan, jota olen nyt iltalukemisena tankannut. Kyllä sitä yllättävän paljon on opittavaa, vaikka jo niin paljon on oppinut! Oon ihan koukussa tähän lajiin ja ennenkaikkea, Oliver on myös!

2 kommenttia:

  1. Toko on pelottavan koukuttavaa. :D Itsekin aloitin ajatusmallilla "Noh, kunhan on jotain kivaa yhteistä tekemistä, ei me mihkään kisoihin koskaan mennä..." Mutta kummasti se on vienyt mukanaan ja suunnitelmat ovat alkaneet uudelleenjalostua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sanoppa muuta! Juuri noin meilläkin meni :'D

      Poista

Kiitos kun kommentoit! :)