sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Oikealle kääntymisen vaikeus ja tokoähky


Treeneissä ollaan puututtu nyt kaikin mahdollisin tavoin seuraukseen ja siitä on ollut paljon apua! Ulkopuolisten silmien avulla ollaan huomattu mm. se kuinka Oliver ei osaakkaan kääntyä oikealle sekä se, millä nopeudella ohjaaja seurauksessa etenee.

Treeneissä tosiaan huomattiin Oliverin oikealle käännösten olevan todella isolla kaarella, joka taas on suoraan sidoksissa edistämiseen. Käännöksen jälkeen Oliver kiirehtii kamalalla vauhdilla ja sitten on jo hurjasti edistämässä kun matka jatkuu. Siltä myös putosi kontakti aina oikealle käännyttäessä. Yhteenvetona voisi siis todeta, ettei se osaa kääntyä oikealle. Vasemmalle käännökset se kuitenkin osaa todella hyvin. Tätä kääntymistä oikealle ollaan siis aloitettu harjoittelemaan ihan alusta asti.

Tuntui aluksi todella tyhmältä alkaa käännöstä harjoittelemaan, mutta loppujen lopuksi tuommoinen asia vaikuttaa aivan hurjasti meidän seurauksiin. Ensin oli saatava Oliver pitämään oikea paikka ja kontakti käännyttäessä. Tämän harjoitteluun hallin seinillä olevat peilit olivat kultaakin kalliimmat. Pelkkää kääntymistä paikallaan ja palkkaus oikeaan kohtaan, tätä toistettiin kunnes se alkoi sujumaan.

Kääntymisen jälkeen lisäsin liikkeen ja siitä kääntymisen. Kauan piti sitäkin hinkata, koska Oliverilla oli todella hyvin mieleen painunut väärä tapa. Kaksi askelta, käännös, kaksi askelta. Tätä hinkattiin aikansa ja nyt olen todella paljon luottavaisempi seuraukseen. Josko tämän avulla Oliverin kiinnostus säilyisi paremmin seuraamisen aikana? Se jää nähtäväksi..


Ensi keskiviikkona on tokokoe, ja nyt voin kyllä myöntää, että aikamoisen tokoähkyn partaalla tässä ollaan. Vaikka ollaan opittu hurjasti ja tykätään molemmat Oliverin kanssa tokoilla, niin nyt tuntuu, että ollaan pienimuotoisen tauon tarpeessa. Olen jo miettinyt, että tämä ensi keskiviikon koe on viimeinen tänä vuonna. Jos ei viimeistä ykköstä tule, niin ei maailma siihen kaadu. Palataan ensi vuonna entistä virkeämpänä tokon pariin hakemaan se TK1! Palava halu on jo avoimeen luokkaan, ja sinne siis ensi vuonna! Nyt koitetaan jotenkin arvokkaasti suorittaa tämä vuoden viimeinen koe. Ensi vuonna on myös uusien tuulien aika, kun alan kouluttamaan alokasluokan koirakkoja Keski-Pohjanmaan Koirakiltassa! Kouluttamisen kautta toivon oppivani vielä paljon paljon lisää, tuskin maltan odottaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! :)