torstai 18. elokuuta 2011

Pikajuoksua Pendolinon kanssa 3/3

... Odotimme laiturilla omaa junaamme, jonka oli määrä tulla noin 15 minuutin kuluttua. Kun aikaa junan tuloon oli jäljellä vain 5 minuuttia, taulutta koreili se kamala sana.. PERUTTU. Kyllä siinä ilmoille lennähti pari kaunista sanaa, kun tajusimme tilanteemme.

VAIN tällä peruutetulla lähijunalla, mihin meillä oli liput, olisimme kerenneet Pendoliinoomme, joka lähtee Tikkurista. Nyt tilanne oli se, että Pendomme vilisti iloisesti ohi Oulunkylän aseman, ilman että me olimme sen kyydissä... Onneksi saimme jonkun puhelimen päästä kiinni ja tietoomme seuraavia kaukojunia kotiin..

Mieli maassa ja voimat vähissä tallustimme seuraavaan lähijunaan kohti Tikkurilaa. Voin sanoa, että hilpeys oli siinä tilanteessa vaipunut maanrakoon.. Juuri ennen Tikkurilaa, junamme pysähtyi ja kuljettaja ilmoitti meidän odottavan omaa vuoroamme päästä Tikkurilan asemalle. Huomasimme, että viereisellä raiteella seisoi juna.. kaukojuna.. Pendojuna.. meidän juna!! Jos lähijunamme ehtisi ennen Pendoa asemalle, saattaisimme vielä keretä sen kyytiin!

Kun kaikista todennäköisyyksistä huolimatta lähijunamme lähti liikkeelle ennen Pendoa, laadimme äkkiä suunnitelman: Tikkurilan asemalla koirat syliin ja jalat alle! Meidän oli ehdittävä oikealle laiturille ennen Pendon saapumista.

Tikkurilassa sitten juostiin.. ja kovaa juostiinkin, koirat sylissämme, läpi ihmisjoukon. Ehdimme kuin ehdimmekin oikealle laiturilla.. kunnes sitten ilmoitettiinkin laiturin muutoksesta. Sitten juostiin jälleen. En vieläkään voi uskoa, millä ihmeen kaupalla pääsimme kuin pääsimmekin junaan mihin meillä oli liput! Ja ne juoksusuoritukset olivat kyllä ihan omaa luokkaansa, ottaen huomioon, ettei edellisenä yönä oltu nukuttu silmällystäkään.

Tämä reissu jää mieleen varmasti iäksi, oli se kyllä semmoinen seikkailu ettei toista tuu. Ja kivaa oli kaikesta huolimatta! ^__^

2 kommenttia:

  1. Junien vaihto on juuri tätä, onneksi oli tuuria matkassa, vaikka aikamoisia matkoja jouduittekin tehdä :----)

    VastaaPoista
  2. Hahhah, melkosta säätöä. Hyvä että kerkesitte oikeaan junaan! :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)