sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Blogivalio + arvonta

Parisen viikkoa sitten ilahduin kun huomasin Hau-Hau Championin edustajan lähettäneen sähköpostia. Hau-Hau halusi antaa blogillemme Blogivalio-palkinnon, koska blogimme toi heidän mielestään hyvin esille intohimoni koiriin. Tämän Blogivalion arvon myötä, Hau-Hau halusi palkita meidät tuotepaketilla, jonka kiikutinkin jo torstaina kotiin!

Paketista paljastuikin vaikka ja mikä kivaa! Oli pari lelua (jotka saa eräs tietty pikkumies), pipoja, paitoja ja herkkuja aina aterioista puruluihin ja patukoihin! Erityisesti olin kaupassa katsellut sillä silmällä Hau-Haun uusia Training bar- ateriapatukoita, joita en kuitenkaan ollut vielä uskaltanut koittaa. Nyt niitä sitten tulikin heti kahta eri sorttia kokeiltavaksi! Olihan paketissa pussillinen Hau-Haun Champion Superpremium ruokaa, josta ollaan tykätty hurjasti, arvostelua löytyi täältä.


Sain myös jälleen kunnian jakaa Hau-Hau Championin tuotepaketin kaikkien lukioidemme kesken!

Arvontaan voi osallistua siis blogimme lukijat jättämällä kommentilla oman toimivan sähköpostiosoitteen ja samalla kertoa mikä on teidän lemppari tuote Hau-Hau Championilta :)
Koska tuotepaketti lähetetään voittajalle suoraan Hau-Hau Championilta en pysty sanomaan kuinka nopealla aikataululla palkinto saapuu voittajalle. Nämä minusta riippumattomat seikat toivon otettavan huomioon kun osallistutte arvontaan. :) Aikaa osallistua arvontaan on tämän kuun loppuun asti, jonka jälkeen arvon voittajan. Onnea arvontaan jokaiselle tasapuolisesti!

37 kommenttia:

  1. cpkusagur@gmail.com
    Mun lempituote on http://www.hauhau.fi/tuotteet/koiran-lelut/category/pehmolelut/product/hau-hau-champion-wildlife-pehmonoutokapula-hannalla/ tämä! Tosi hauskannäköinen lelu ja uskon että Cecil sekä Sagur nauttisi tommosesta hassusta oliosta kovasti :D

    VastaaPoista
  2. Meidän lempparituote on HHC lammas-riisi :) s-posti hurttateam@gmail.com

    VastaaPoista
  3. En ole kokeillut kovinkaan monia heidän tuotteitaan, mutta lemppareita ovat kuivatut herkut (mm. kanafileet).
    nataly.ylonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Meidän koira tykkää puristerullista :) anniina.matinaho@gmail.com

    VastaaPoista
  5. holmoillen@hotmail.com
    Meidän ehdottomia lemppareita on kanakierteet ym. muut täyslihaherkut. :)

    VastaaPoista
  6. Onnea ansaitusta palkinnosta! :-) Ehdottomasti mukana kilpailussa. Lempparituotteita on naksutin, aktivointipallo, Wildlife-lelu ja Ilo huutaisi omalle listalle lisäyksenä - kanafileet ja herkkutikut. jey@wippies.fi

    VastaaPoista
  7. asta.rekila[a]gmai.com suosikki tuote on super prerium ruoka kala-peruna

    VastaaPoista
  8. huiskuhantamme@gmail.com

    Hau-haulta meidän koirien lemppari tuote on ehdottomasti grillatut kanafileet & kananugetit :D

    VastaaPoista
  9. salosen.janika@gmail.com

    Suosikkituote on ehdottomasti kanafilee-täyslihaherkut. :)

    VastaaPoista
  10. heljakeskilusa@gmail.com

    Hau-Hau:lta meidän ehdoton lempparituote on kanakierteet. Ne uppoaa salamannopeasti kummankin tytön suuhun :-) Myös grillatut kanafileet ja kananugetit on herkkua!

    VastaaPoista
  11. Osallistutaan! Meilläkin suosikkeihin lukeutuu nuo kanafilee täyslihaherkut :)

    jannssku@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Osallistumme, ja Fridan lemppareita on perinteiset HHC:n Kanafileet!

    oona.pesonen@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Osallistumio maximo! Noihin herkkuporsaisiin nyt uppoaa HHC:n tuotteista yksi jos toinen, mutta ykköspaikalle kiilaa kyllä kanafileet.

    gringoesflashy[at]gmail.com

    VastaaPoista
  14. ennitj@gmail.com
    Suosikkimme on perus HHC:n kanafileet :)

    VastaaPoista
  15. sonja.karppinen1@gmail.com

    Lemppari on nuo super premium valmisannokset joista chicken-beef on suosikki! Helppoa ja nopeaa, sekä selvästi hyvää. Ja täysin ilman vehnää:)

    VastaaPoista
  16. tiitsuli@gmail.com

    Meillä lemppareihin kuuluu kanakierteet ja ankkafileet! Ja HHC:n aktivointipallo tottakai myös, se on ollut lemppari jo monta vuotta.

    VastaaPoista
  17. Sirun lemppari on ehdottomasti pakastekuivatut kananlihakuutiot, viime viikolla namihimoissaan neiti silppusi sohvapöydälle jääneen tyhjän pussinkin.. :D miva0@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Meillä lemppareita on XL-kanakierteet ja muut täyslihaherkut!:) myös tuo champion superpremium lohi-peruna ja training barit maistuu!:)
    annariina.nikku@gmail.com

    VastaaPoista
  19. super prerium ruoka kala-peruna ehdottomasti.
    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  20. emmi.lehtinen@ktf.fi

    Meidän terriereiden lemppareita on puristerullat sekä kanafileet, kanakierteetkin ovat suurta herkkua treeneissä :)

    VastaaPoista
  21. sadepisarainen@hotmail.com
    Meidän lempparituote taitaa tällä hetkellä olla http://www.hauhau.fi/tuotteet/koiran-herkut/category/herkut-1/product/hau-hau-champion-tayslihaherkut-lihatikku/. Hirveesti ei olla kyseisen merkin tuotteita testailtu, mutta nää toimii treeneissä superhyvin! (Tosin mistäpä pikkumusta nyt ei tykkäis ;) )

    Noita kanafileitä tekis mieli testata, pitääkin seuraavan kerran kaupassa napata mukaan!

    VastaaPoista
  22. Kanafileet on suosikkituote. sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  23. inka.rasanen@kotikone.fi

    Perus puristerullat täällä! Isla lisäisi myös jokaisen lelun :D

    VastaaPoista
  24. Meidän lemppareita on HauHau kanakierteet! Niitä käytetään myös usein treeninameina :) Aivan loistavia, tuoksuu voimakkaasti ja saa ainakin ton koiran tekemään mitä vaan.

    saarameow (at) @hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Meillä lemppareita on HauHau:n kanakierteet, Hymy on niihin ihan hulluna :)

    katariina.huusela@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Tykkään erityisesti puristerullista ja tuota Super Premium -ruokaa aion kokeilla.

    katja.iso.koivisto@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kanafileet ja kanakierteet on meillä suosiossa :)
    anne.perasalo (at) gmail.com

    VastaaPoista
  28. kanakierteet on mun pikkusen herkkuja :) !
    milja.annukka123@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Milloin blogiarvostelut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentuarjen käynnistäminen on vienyt sen verran aikaa, etten ole ehtinyt saamaan arvostelupostausta vielä valmiiksi. Kärsivällisyyttä pyydän.. :)

      Poista
  30. Kana uppoaa meidän neitiin huipuhyvin, kierteinä sekä fileinä tietty! :)

    jonna-nieminen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  31. Kana uppoaa meidän neitin hyvin kierteiden ja fileiden muodossa! :)

    jonna-nieminen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Super premiumit on kyllä ykkösiä täällä :)

    nieminen.sini@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Meillä tykätään hhc:n putkiluista :)
    emppu_98@windowslive.com

    VastaaPoista
  34. llaura.hiltunen@gmail.com
    Meillä lemppari on nuo täyslihaiset herkkutikut, etenkin kana.
    http://www.hauhau.fi/tuotteet/koiran-herkut/category/herkut-1/product/hau-hau-champion-tayslihaherkut-kanatikku/

    VastaaPoista
  35. Hhc:n nahkatalutin :)
    chsaara@gmail.com

    VastaaPoista
  36. HHC:n kanafileet tai sitten se metrinen käärmelelu, missä on valtavat vingut. Meillä ei sellaista ole, mutta voin vain kuvitella, mikä riemu siitä repeäisi. :D Kaupassa sitä olen katsellut!
    oona.maki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)